Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

HUIJARISYNDROOMA YLIOPISTOSSA

Viimeisin periodi (kuuden viikon opiskelu-jakso), oli ehdottomasti haastavimpia tähänastisella kolmivuotisella yliopistourallani. Sen lisäksi, että tein kolmea vaativaa kurssia samanaikaisesti, olin myös töissä Cosmopolitanilla ja tein projekteja oman sosiaalisen mediani parissa. Kun periodi oli ohi, itkin vuolaasti väsymystäni. Eilen sain tulokset nettiin ja avasin ne jännittyneinä. Kaikesta stressistä, kiireestä ja unettomuudesta huolimatta ne olivat kaikki kiitettäviä tai erinomaisia. Huokasin syvään. Taasko huolehdin itseni väsyksiin ihan turhaan.

Kolmas vuosi yliopistossa lähenee loppuaan, ja silti sitä välillä huomaa edelleen kuvittelevansa, ettei ole yhtä fiksu kuin muut yliopistossa. Ettei tiedä yhtä paljon asioista, eikä uskalla ottaa tilaa keskusteluissa. Että täytyy opiskella muita enemmän pysyäkseen tahdissa. Eniten nämä tunteet nousevat pintaan politiikan opinnoissa. Politiikka ei varsinaisesti ole koskaan kuulunut suurimpiin kiinnostuksen kohteisiini. En seurannut nuorena uutisia tai lukenut lehtiä ja suoritin sekä historiaa että yhteiskuntaoppia niin vähän, kuin mahdollista. Siksi koen helposti alemmuuden tunteita niiden ihmisten seurassa, joiden intohimoihin aihealue kuuluu. Yliopisto ei kuitenkaan ole ensimmäinen paikka, jossa olen kokenut näitä tunteita. Olen koko koulu-urani ollut 9, 10, E ja L -tason opiskelija, enkä silti ole tuntenut oloani kuuluvaksi kouluympäristössä.

Suurelta osin koen sen johtuvan siitä, että vitsailevaa pienikokoista blondia ei usein olla otettu tosissaan, etenkään koulupiireissä. Muistan elävästi, miten eräs lukio-opettajani tuli kysymään henkilökohtaisesti, ovatko esseessä esittämäni mielipiteet ja näkemykset todella omiani. Kun hämmentyneenä vastasin kyllä, oli hänen reaktionsa sanasta sanaan ”hassua, et näytä sellaiselle ihmiselle, joka välittäisi tällaisista asioista”. Välillä vastaavanlaiset kommentit, katseet tai yllättyneisyys hyvistä arvosanoistani ovat saaneet myös minut uskomaan, etten voi olla fiksu. Etten voi sekä loistaa matematiikassa, että olla kiinnostunut siitä, mitä laitan päälleni. Hassuimmalta tuntui se, että kun viime kuussa sain silmälasit, koin ensi kertaa elämässäni näyttäväni viisaalta. Ensi kertaa elämässäni, 22-vuotiaana. Hullua, millaisen kuvan yhteiskunta maalaa koulussa menestyvisistä ihmisistä. Vain tietyn näköinen ihminen voi olla viisas, ja muiden tulee olla hiljaa ja näyttää nätiltä.

Vasta nyt alan huomata yleisissä ajatusmalleista pientä muutosta. Pääministeri Sanna Marin on johtanut menestyksekkäästi Suomen Korona-kriisiä ja samalla esiintynyt Britti Voguessa. Hänen kauneutensa ja naiseutensa eivät ole olleet pois hänen viisaudestaan, vaikka voin vain kuvitella sen tytöttelyn määrän, jota hän saa kestää. En vertaa itseäni häneen millään tavalla, mutta mietin, miksi hänen johtamiskykyään ja osaamistaan pidetään niin yllättävänä? Vastaavaa ei tehtäisi iäkkäämmälle miehelle.

Kyllä välillä on niitäkin päiviä, jolloin yllätän jopa itseni fiksuudellani. Esimerkiksi silloin, kun huomaan kirjoittavani sujuvasti ja ilolla esseitä niin Marxilaisen ideologia-analyysin relevanttiudesta nykyisessä digitaalisessa mediaympäristössä, kuin sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisesta työelämän tasa-arvopolitiikan strategiana globaalissa pohjoisessa. Silloin mietin, että kyllä mä sittenkin ansaitsen paikkani täällä ihan kuten muutkin. Mä olen opiskellut vähintään yhtä paljon kuin toiset ja uhraan tälle yhtä paljon aikaa. Kiinnostus muotiin ja työ sosiaalisessa mediassa eivät pienennä älykkyysosamäärääni, kuten ei haluni laittautuakkaan. Päinvastoin. Koen osaamiseni olevan monipuolista.

Tulen jälleen todenneeksi, että vaikken tietäisikään kaikesta yhtä paljoa kuin toiset, niin on myös asioita, joista toiset eivät tiedä yhtä paljoa kuin minä. Muistuttelen itseäni myös säännöllisesti siitä, että tottakai jokainen tietää paljon intohimostaan. Minä tiedän paljon muodista ja mielenterveydestä ja joku toinen tietää paljon autoista ja hevosista. Ja se tässä elämässä onkin niin hienoa. Jokainen ihminen tietää jotakin mitä sinä et, kun vain pidät korvasi auki. Meillä on jatkuva mahdollisuus oppia ja opettaa. Viisaus kasvaa kuunnellessa. Näihin ajatuksiin, kivaa viikon jatkoa xx

Ps. Jos opiskelu-rutiinini kiinnostavat, niistä löytyy video täältä.

Kuvat: Kriselda <3

TOINEN FUKSISYKSY OHI – MILTÄ TUNTUU?

Kolmas vuoteni Helsingin yliopistossa on saavuttanut jo puolivälin, kuten viimeviikolla iloisena kerroin Instagramissani heipattaessani koulun kirjaston vuoteen 2020 asti. Fiilis koulun suhteen on muuttunut todella paljon siitä, kun lukuvuoden alussa teimme Roosan kanssa videon yliopistokokemuksistamme. Silloin kerroin siitä, miten kaksi ensimmäistä yliopistovuottani olivat yhtä tarpomista alan kanssa joka ei napannut, ja kirsikkana kakun päällä en myöskään (ensimmäistä kertaa elämässäni) löytänyt montakaan ystävää. Vaikka videon kuvaamisesta ei ole edes puolta vuotta, nykyisin voin ilokseni sanoa, että tilanne on täysin toinen. Tällä hetkellä en vaihtaisi elämäntilannettani mihinkään muuhun. Juuri nyt, juuri tässä, on hyvä.

Aloitin yliopiston suoraan lukiosta. Hain silloin ensimmäisenä vaihtoehtonani opiskelemaan taiteiden tutkimusta (lähinnä estetiikkaa ja kirjallisuutta) ja seuraavina listallani oli eri vaatetusalan koulutuksia. Lienee selvää, että pääsin sisään ensimmäiseen hakuvaihtoehtooni. Se tapahtui kovalla työllä jota painoin kirjastossa samalla, kun taistelin kahden myyntityön kanssa. Lopulta se kaikki kuitenkin tuntui vaivan arvoiselta, kun muutto Helsinkiin koitti ja sain avaimen ensimmäiseen yksiööni. Olin heti varma, että kävi miten kävi, minä jäisin Helsinkiin.

Muotitoimittaja oli ultimaattinen tavoitteeni ja hassua sanoa, että vaikka tuo koulutusohjelma ei lopulta napannutkaan, niin nyt olen tehnyt tätä unelmieni työtä jo yli kaksi kuukautta!

Taiteiden tutkimus ei kuitenkaan antanut minulle niitä valmiuksia mitä olin lähtenyt etsimään; koulutus oli todella historiapainotteista ainakin ensimmäisen vuoden ajan ja minua ohjattiin kohti uraa, jota en tahtonut. Taistelin kovasti opiskeluinspiraation eteen, vaikka olen aina rakastanut uuden oppimista.

Ensimmäisen lukuvuoden opintopistesaldo jäi sairasteluni takia pieneksi, joten suoritin kesällä netissä kiinnostavalta kuulostavia kursseja sieltä sun täältä. Kun kohdalleni osui kurssi digitaalisen viestinnän perusteista, se oli heti menoa. Tihkuin intoa jokaisen verkkoluennon jälkeen ja aloin googlata pakkomielteisesti viestinnän koulutusohjelmaa ja sitä, miten pääsisin sinne sisään. Hakuaika oli tietenkin mennyt jo keväällä, mutta kun tiesin mitä tahdon tehdä olin myös varma siitä, etten tyydy muuhun.

Toinen yliopistovuoteni meni politiikan ja viestinnän perusopintoja suorittaessa ja sähköposteja vaihtaessa. Tämä oli erityisen rankkaa, sillä arvosanat oli pidettävä korkealla jos havitteli siirtoa ja jokaisella taholla tuntui olevan eri ohjeet siitä, mitä kursseja minun tulisi suorittaa jos tahdoin vaihtaa alaa. Lisäksi politiikan ja viestinnän kandiohjelmaan ei oltu otettu ketään sisään siirtohaulla moneen vuoteen, joten yllätykseni oli melkoinen, kun kesällä sain hakuprosessin jälkeen sähköpostin, että minut hyväksyttiin sisään paitsi viestinnän kandiohjelmaan, myös suoraan maisteriin. Päätin heti, että nyt ottaisin opinnoista kaiken irti.

Olen tietenkin myös yrittäjä ja teen kolmepäiväistä viikkoa Cosmopolitanilla, mutta kaiken sen tohinan ohella olen priorisoinut koulua ja sen oheistoimintaa monen muun asian edelle. Siinä missä kahtena ensimmäisenä vuotena osallistuin yhteensä noin kolmiin juhliin alallani, olen tämän syksyn juhlinut melkein viikottain ystävien kanssa, käynyt risteilyllä ja mökkeillyt fuksiporukalla. Olen tavannut ihania ihmisiä, saanut upeita ystäviä ja kerännyt muistoja, jotka säilyvät ikuisesti. Nyt tiedän, millaista kouluelämän pitäisi olla, ja mitä se parhaillaan antaa. Tässä ja näin on todella hyvä. Välillä kaikkien elämän osa-alueiden kanssa pallottelu tuntuu ylivoimaiselta, mutta viimein se on sen arvoista. Vihdoin olen iloinen siitä, että koulu jatkuu taas keväällä. Miten teidän syksynne ovat sujuneet? xx

OUTFIT:
SHIRT: 2ndhand
NECKLACE: Monki
PANTS: Ginatricot*
SHOES: Saucony*

Pics: Joanna Suomalainen <3

Vieritä ylös