LUPAUKSENI VUOSIKYMMENELLE -20

Ykskaks yllättäin kalenterissa vaihtuikin jo vuosikymmen! Hullua. Toisaalta se ei tunnu niin merkittävältä asialta, ja sitten taas, se tarjoaa melkoisen hyvän tilaisuuden reflektoida omaa elämää ja niitä unelmia, joita tulevaisuudessa toivoo toteuttavansa. 10 vuotta on toki pitkä aika jonka kuluessa ehtii takuulla muuttaa mielensä miljoona kertaa, mutta näistä jutuista tahtoisin pitää kiinni mielen heilahteluista huolimatta.

Vuosikymmenellä 2020 lupaan:

… Käydä terapian loppuun. Sitä on jäljellä vielä hyvällä onnella 2 vuotta, joista tahdon ottaa kaiken mahdollisen hyödyn irti. Terapia on vähän kuten koulu; sen voi joko hutaista läpi tai sitten siihen voi paneutua kunnolla ja antaa itsestään kaiken. Minä lupaan tehdä jälkimmäisen, vaikka se tarkoittaakin enemmän kyyneleitä, avoimuutta ja vaikeita ajatuksia. Lopulta tiedän sen olevan sen arvoista.

…Valmistua. Ainakin kandin paperit saan takuulla ulos, mutta olisi myös siistiä kirjoittaa maisteriksi alalta, jonka kokee omakseen. Vielä on epäselvää, jatkanko saman alan loppuun saakka, vai kutsuuko minua jokin toinen koulutus kenties ulkomailla. Se jää nähtäväksi, mutta koulussa tahdon käyttää vielä monta vuotta – rakastan uuden oppimista, vaikka välillä koulun ja työn yhdistäminen onkin haastavaa.

…Vaalia vain henkiselle hyvinvoinnilleni optimistisia ihmissuhteita. Välillä sitä alkaa kaipaamaan ihmisiä, jotka ovat sinulle huonoksi. Syövät itsetuntoasi, vievät energiaasi ja hyödyntävät sinua. Lupaan itselleni, että pysyn jatkossakin erossa näistä ja katson ihmissuhteitani välillä objektiivisemmin. On eri asia auttaa ystäviä hädässä ja vastaanottaa samaa tukea tarvittaessa, kuin aina vain antaa ja antaa ja antaa ilman minkäänlaista vastakaikua. En koskaan kehota jättämään ystävää kun tällä on vaikeaa, mutta älä myöskään anna itseäsi vedettävän mukaan samaan kuoppaan. Lupaan panostaa elämäni ihmissuhteisiin, jotka edelleen täyttävät elämäni lämmöllä ja merkityksellisyydellä. Siis näihin nykyisiini ja toivottavasti muutamaan enemmänkin.

…Tehdä pelottomammin asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Pelkään paljon terveyteni ja jaksamiseni puolesta, ja välillä se heijastuu päätöksenteossani. Mietin usein, etten jaksa tai kykene johonkin, mihin lopulta kykenenkin. Tahdon tehdä enemmän päätöksiä rakkaudesta käsin, enkä enää pelon johdattelemana. Elämässäni oli aika, jolloin kieltäydyin kaikesta enkä uskonut itseeni, sillä luottamukseni kehooni oli nollissa. Jos jokin innostaa minua, aion jatkossa hypätä siihen pää edellä. Muusta voin huolehtia sitten myöhemmin.

… Luopua jatkuvasta elämän suunnittelusta. Asiat eivät kuitenkaan koskaan mene kuten ne suunnittelee. Olen aina stressannut paljon tulevaa, laskelmoinut varoja ja miettinyt pääni puhki uravaihtoehtoja. Tarkkojen suunnitelmien ja stressaamisen sijaan tahdon jatkossa unelmoida vapaammin ja mennä enemmän fiiliksen mukaan. Luottaa intuitiooni.

…Elää arvojeni mukaista elämää. Uuvuttavinta on elää omia arvojaan vastaan. Päätöksiä tehdessäni ja keskusteluja käydessäni tahdon asettaa jalkani maahan yhä ponnekkaammin, ja kieltäytyä asioista, joiden takana en voi seistä 110%. Välillä se tuntuu hetkessä vaikealta, mutta tilanteen jälkeen olen kiitollinen siitä, että pidin pintani.

…Tehdä blogillani paljon hyvää. Tahdon edelleen kirjoittaa mielenterveyden, ympäristön, ihmisten hyvinvoinnin ja monen muun aihepiirin ympäriltä. Tahdon tarjota inspiraatiota, aitoutta ja kasvua. Toivotaan, että edessä on vielä ainakin se kymmenen antoisaa vuotta teidän kanssanne ♥

…Muuttaa takaisin Yhdysvaltoihin. Kymmenessä vuodessa toivon, että tämä haave tulee viimein täytettyä. Olin seitsemän vanha, kun kerroin ensikerran vanhemmilleni muuttavani aikuisena Jenkkeihin. Siitä asti toiveeni oli selvä ja myös vanhempani ovat tietäneet sen. Terveyteni kanssa kamppaillessani ajattelin jo haaveen olevan mennyttä, mutta nyt alan pikkuhiljaa uskaltaa jälleen unelmoida. Englanti on ehdottomasti rakkauden kieleni, enkä ole koskaan luonut läheisiä ihmissuhteita yhtä vaivattomasti, kuin Amerikassa. Sen kulttuuri sopii luonteelleni paremmin kuin hyvin ja koen olevani elementissäni. Se, kuinka pitkäksi aikaa muuttaisin on vielä täysin kysymysmerkki, mutta tämän lupauksen jos minkä aion pitää.


Mitä sinä lupasit tälle vuosikymmenelle?

BLAZER – 2ndhand PANTS – Anni Ruuth SHOES – Zara

Pics: Joanna Suomalainen