MIELENTERVEYDESTÄ


Kansainvälistä mielenterveyspäivää vietettiin viime viikolla. Halu oli kova kirjoittaa jo silloin, mutta päätin kuitenkin päivän teeman mukaisesti laittaa mielenterveyteni edelle ja ottaa paljon tarvittua omaa aikaa postauksen tekemisen sijaan. Viime aikoina on ollut hektistä. Ajoittain on tuntunut, ettei ehdi tai edes jaksa kuunnella, mitä mielellä on asiaa, vaikka tiedän hyvin, että mieli pitäisi laittaa ykköseksi. Jos mieli ei toimi, ei ihminen kokonaisuutenakaan voi toimia. Itse pidän mieltä avaimena koko terveyteen.




Elämäni aikana olen nähnyt läheltä ja myös itse sairastanut laajan kirjon mielenterveyden ongelmia. Kohtasin ensimmäiset mielenterveyden ongelmani jo 13-vuotiaana, mutta silloin olin niin nuori, etten ymmärtänyt sairastavani saatika tarvitsevani apua. Jälkikäteen on aivan kamalaa miettiä, että niin nuori ihminen luulee, ettei hänellä ole tulevaisuutta ja että koko elämä tulee olemaan vain harmaassa sumussa tarpomista. Nyt myöhemmin toivoisin, että voisin auttaa sitä pientä tyttöä hänen taistelussaan – kehottaa kertomaan jollekin ja hakemaan apua.


Mielenterveyden ongelmat eivät katso ikää, sukupuolta, kansallisuutta tai muitakaan piirteitä. Kyse ei ole siitä, kuka on paras taistelija, kuka on positiivisin tyyppi ja kuka selviää ilman terapiaa. Välillä elämäntilanne, ihmissuhteet, omat ajatukset tai ympäristö vain käyvät liian raskaiksi ja mieli sairastuu. Silloin mieltä tulee hoitaa, ihan kuin kehoakin sen sairastuessa. Näin se vain menee.




Itse kiistin pitkään nuoruuteni ongelmat. Ajattelin, että optimistisuuteni ja positiivisuuteni takia en ole voinut sairastaa tai voi sairastua tulevaisuudessa. Fakta on kuitenkin se, että kaikista positiivisimmat tyypit joita tunnen, ovat usein käyneet myös ne kaikista matalimmat kuopat. Kuka vain voi sairastua. Tämän takia on tärkeää kysellä säännöllisesti, mitä lähimmäisille oikeasti kuuluu.




On ihanaa puhua ystävien kanssa avoimesti terapiasta. Moni ystäväni on käynyt sielä, ja lopuille sitä suosittelen. Pelkäsin terapian aloitettuani, että musta tulee se ärsyttävä tyyppi, joka aloittaa jokaisen lauseen sanoilla ”mutta kun mun terapeutti sanoi näin”. Nyt tuntuu, ettei siinä ole mitään väärää, vaikka välillä elämäntilanteestani puhuessani toisin esiin myös terapiassa oppimaani. Terapia on luonnollinen osa elämääni, mikä tekee myös siitä puhumisesta minulle ihan tavallista.




Tuntuu, että kynnys hakea apua on edelleen liian suuri. Moni ystäväni on vähätellyt tilanteitaan sanoen, että joku toinen tarvitsee apua heitä enemmän. Ymmärrän tämän ajattelutavan paremmin kuin hyvin, mutta se, että toisella on ”vaikeampi” tilanne, ei poista sinun tuskaasi. Jos et pääse omin avuin ylös kuopasta, pitää siihen hakea apukäsiä. Kun ensimmäisen kerran lääkärin määräyksestä soitin terapiavastaanotolle, nauroi puhelimeen vastannut virkailija minulle. ”Onneksi” hain tällöin apua pääasiassa saaadakseni tukea fyysiseen sairauteni kanssa elämiseen, mutta auta armias, jos olisinkin tällöin ollut henkisesti pohjalla. Tämä tapahtuma jätti kauhukuvan siitä, että ongelmilleni vain naurettaisiin. Sain jonottaa ensimmäiselle terpiakäynnilleni kaksi kuukautta. Kun vihdoin pääsin paikalle, olin niin poikki, että itkin koko tunnin. Psykiatri varasi minulle saman tien ajat kaikille seuraaville viikoille. Vasta silloin tuntui, että pystyin hengittämään.




Mielenterveyden ongelmista pitäisi voida puhua ääneen. Niiden ei pitäisi aiheuttaa stigmaa tai olla häpeällisiä. Luin juuri Maria Veitolan nerokkaan Instagram-tekstin, jossa tämä kirjoitti: ”–Edelleen mielenterveysasiat on silti joillekin häpeän aihe ja jopa tabu. Hullua. Ihminen on keho+mieli. Kelatkaa nyt, että vaikka kurkkukipu olisi tabu.” Juuri näin! Miettikää, jos muihinkin ihan inhimillisiin ja yleisiin ongelmiin ei kehdattaisi hakea apua. Tahdon antaa blogissani niin paljon tilaa mielen hyvinvoinnille juuri tästä syystä. Muistuttaakseni, että mieli on hauras ja voi sairastua yhtälailla kuin kehokin. Siitä täytyy pitää huolta jo silloin, kun se on terve.




Olen hokenut jo pitkään ja sanon sen nytkin: mielestäni psykologi-käynnin kuuluisi olla osa koulujen perusterveydenhoitoa jo nuorelta iältä. Kun vuosittain käydään terveydenhoitajalla mittaamassa pituus ja paino ja tarkastamassa näkö, tahtoisin, että yhtälailla käytäisiin tarkistuttamassa mieli psykologilla. Luulen, että ihmisten kynnys hakeutua hoitoon olisi myös paljon matalampi, jos olisi jo käynyt elämänsä aikana psykologilla. Samalla stigma hellittäisi, kun kaikki muutkin ikätoverit olisivat käyneet vastaanotolla. Nuorelle itselleni, ja kaikille muillekin kamppaileville toivoisin, että avun hakeminen olisi helppoa, eikä sitä tarvitsisi pelätä. Rohkaistaan me lähimmäisiämme avun pariin ja toimitaan esimerkkeinä siitä, että mielen ongelmista ja terapiasta saa meidän seurassa puhua vapaasti!

Mitä ajatuksia maailman mielenterveyspäivä teissä herätti? Jutellaan kommenteissa!


Pics: Joanna Suomalainen

8 X NÄIN OPIT RAKASTAMAAN ITSEÄSI + VIDEO


Rakastatko itseäsi? Oletko elämäsi ensimmäinen prioriteetti ja tärkeimpänä to-do-listasi huipulla? Jos et (tai vaikka olisitkin), niin tämä on sinulle.


Mitä itsensä rakastaminen tarkoittaa?

Ensin on hyvä määritellä termit. Itsensä rakastaminen ei millään tasoa tarkoita itserakkautta ja itsensä pitämistä parempana kuin muita. Huonoa käytöstä ja toisten vähättelyä ei missään nimessä voi laittaa itsensä rakastamisen piikkiin. Henkilö joka rakastaa itseään osaa kuunnella omia tarpeitaan ja vastata niihin, hyväksyä itsensä sellaisena kuin on ja kokea itsensä merkitykselliseksi yksilöksi. Itse koen, ettei kukaan varsinaisesti synny näin, vaan rakkaus itseä kohtaan on kuin lihas, jota tulee treenata ja kasvattaa, jotta siitä saa parhaan mahdollisen hyödyn irti.

Miten sitä harjoittaa?

1. Opi ottamaan vastaan kohteliaisuudet. Jos vähättelet jatkuvasti itseäsi alat myös helpommin uskoa negatiivisia suggestioitasi.

2. Aseta rajoja, eli ole portinvartija ihmissuhteissasi. Opi kieltäytymään ja aseta itsellesi periaatteet, joiden mukaan toimit. Jos vaikka lupaat itsellesi ettet tee ilmaista työtä, on sinun myös opittava kieltäytymään, kun sinua pyydetään tällaisiin tehtäviin – vaikka tilaisuus kuinka houkuttelevalta kuulostaisikin.

3. Tutustu itseesi esimerkiksi meditoimalla, seuraamalla ajatuksiasi ja ottamalla ärsykkeetöntä aikaa. Kun tiedät ja tunnistat tarpeesi, osaat myös kommunikoida ne paremmin muille ja tunnistaa omat rajasi herkemmin.

4. Hae apua, jos sitä tarvitset. Aina, aina, aina. Kaikki asiat eivät ole tarkoitettu yksin käsiteltäviksi.

5. Huomaa kasvusi, anna itsellesi kiitosta, ole ylpeä, onnittele itseäsi kun muut eivät. Sinä tiedät saavutuksesi paremmin kuin kukaan muu.

6. Fake it till you make it: jos käyttäydyt kuin rakastaisit itseäsi, alat pikkuhiljaa myös uskomaan rakastavasi.

7. Kiinnitä huomiota siihen teetkö asioita rakkaudesta vai pelosta lähtöisin

8. Tue muita. Elämä ei ole kilpailu ja what goes around comes around. Kun tuet ja tsemppaat toisia, saat luultavasti myös sitä samaa tukea ja tsemppiä takaisin kun sitä tarvitset. Ja itsellesi hyvän mielen!

Uskon, että meillä jokaisella on ajanjaksoja, jolloin itsensä rakastaminen ei ole ihan yhtä helppoa kuin yleensä. Silloin tarvitsemme armollisuutta enemmän kuin koskaan. Itsensä ruoskiminen ja syyllistäminen ei auta sinua arvostamaan itseäsi yhtään enempää. Tämä oli itsellekin tärkeä muistutus tällä viikolla. Hyvää, lämmintä ja armollista viikkoa xx


Katso paljon lisää vinkkejä tältä videolta:

PLAY


PICS: Deepak

NÄIN PÄÄSET EROON STRESSISTÄ


Stressaa. Juokset paikasta toiseen ja teet kaikki vuorokauden tunnit hommia, mutta aika ei tunnu riittävän mihinkään. To-do -lista kasvaa ja hikipisarat vierivät otsallasi, kun edes katsot kalenteriasi – kuulostaako tutulta? Minulle ainakin. Mikä meitä ihmisiä oikein stressaa? No ainakin jatkuva kiire, odotukset, suorittaminen, elämäntilanne, aikataulut, perhe, ihmissuhteet, koulu, terveys, työ, harrastukset, vapaa aika… jopa stressi itsessään. Välillä tuntuu, että tämän päivän yhteiskunnassa eletään jatkuvia ruuhkavuosia teinistä lähtien. Vaikka stressiä kokiessaan sitä helposti tunteekin, että koko maailmalla on sinua kohtaan liian kovat odotukset, on stressi todellisuudessa itseaiheutettua monessakin mielessä; se on ytimeltään pyrkimys hallita kaikkea ympärillä, mikä ei meille ihmisille (tai muillekaan maapallon olennoille) yksinkertaisesti ole mahdollista.


80% Yhdysvaltojen lääkärikäynneistä johtuu stressistä ja/tai stressiperäisistä sairauksista.

Osallistuin muutama viikko taaksepäin Vaasan x Vanelja tapahtumaan, jossa Jenniemilia piti puheenvuoron stressistä ja siitä mitä tarkoittaa elää myötävirrassa. Koin sen niin hyödylliseksi, että tahdoin jakaa Jennin viisauksia myös teille!



Ensinnäkin puheenvuorossa huomioni kiinnitti eräs lausahdus, joka meni jotakuinkin näin: ”Ihmisen ei pitäisi pyrkiä eroon stressin tunteesta, vaan suhtautuminen tilanteisiin stressittömästi ja asioiden priorisointi ratkaisee. Priorisoinnissa on mietittävä, mikä YKSI asia menee kaiken muun edelle. Ihmisellä voi olla kerrallaan vain yksi asia, johon tämä keskittyy täysillä.” Siis vain yksi asia!? Viimeistään tässä kohtaa tajusin, että en selkeästi osaa priorisoida, ainakaan sanan varsinaisessa merkityksessä – eipä ihme, että aina tuntuu niin kiireiseltä. Samankaltainen fakta yllätti aikanaan multitaskauksen kanssa; ihminen ei yksinkertaisesti kykene tekemään kahta asiaa samanaikaisesti kunnolla, joten turha edes yrittää.


Pääpointtina puheenvuorossa oli se, että (niin kuin lähes kaikessa tekemisessä) asenne ratkaisee. Ihminen luo jatkuvasti toiminnallaan elämäänsä joko lisää stressiä, tai sitten lisää rauhaa. Stressaantuneena ihminen helposti mitätöi omia tarpeitaan ja stressaantuu vain lisää siitä, ettei saa tarpeisiinsa tyydytystä. On lisättävä levollisuutta arjessa; keskityttävä olemaan tässä ja nyt.

Usein stressitilaan ajaudutaan, kun haetaan palkkiota. Jotakin ulkopuolista, mikä antaa meille enemmän hyväksyntää, statusta tai muuta vastaavaa tyydytystä. Päästäkseen kiinni stressin lähteisiin, on tutkittava oman toimintansa motiiveja – stressitila saattaa laueta helposti, jos pyrkii jatkuvasti kohti jotakin tai poispäin jostakin. Tälle toiminnalle vastakohtana on turvallisuuden tila, jossa ollaan täysin tässä ja nyt, eikä pyristellä mihinkään.


Mitkä olisivat sitten ne parhaat konstit stressittömään elämään?

Jennin mukaan stressitön elämä vaatii ainakin enemmän sallivaa suhtautumista tilanteisiin ja uudenlaista kumppanuutta; rehellistä puhetta ja toiseen nojautumista. Nykyajan syndroomana on ylisuorittaminen. Tätä torjuakseen on löydettävä varsinainen motivaatio tekemisen taustalla. Suoritatko jotakin itse asian ja nautinnon takia, vai saadaksesi ulkopuolista hyväksyntää? Sinun tulisi löytää sisäinen motivaatiosi ulkoisen sijaan, jotta tekeminen ei olisi niin kuluttavaa ja stressaavaa. Lisäksi uudenlainen, utelias, suhtautuminen tilanteeseen voi muuttaa koko asenteesi sitä kohtaan.

Stressitilassa harva osaa enää kommunikoida sitä, mikä on hänelle tärkeää ja totta. Tällöin ihminen katkeroituu ja kyynistyy helposti kokiessaan, ettei kukaan välitä hänen tarpeistaan. Olisi hyvä harjoitella itsensä ilmaisua, etenkin stressitilanteita silmällä pitäen, jotta osaa kertoa toiveensa ja tahtonsa ympäröiville ihmisille. Avaimena painolastin keventämisessä on pyytämisen ja vastaanottamisen harjoittelu. Myötävirtaa luo itsensä huomioiminen ja omien tarpeidensa esiin tuominen. Kun minä itse validoin arvoni, osaan ottaa vastaan myös arvostuksen ulkopuolelta.


Näin toimia stressitilanteessa:

1. Hengitä ja havainnoi: älä tuomitse, arvostele, tai kritisoi, vaan ihmettele.

2. Hyväksy: älä taistele, pakene, torju, tai hallitse, vaan hyväksy, että tämä on juuri nyt se, mitä koet.3. Kommunikoi tunteesi, tarpeesi ja toiveesi. Sanoita tunteesi, äläkä luule, että toinen osaa aina lukea hiljaisuuden.



Jos jotain voisin sanoa nuoremmalle itselleni, se menisi jotenkin näin: ”älä stressaa niin kauheasti – asiat kyllä järjestyvät painollaan, eivätkä yöt, jotka valvot huolissasi poista itse stressin aiheuttajaa”. Siispä sanonkin sen nykyiselle itselleni, jotta tulevaisuuden minäni voi myöhemmin kiittää: Roosa. Älä stressaa niin kauheasti – asiat kyllä järjestyvät painollaan, eivätkä yöt, jotka valvot huolissasi poista itse stressin aiheuttajaa.

Armollista ja uteliasta viikkoa jokaiselle xx


Pics: Joanna Suomalainen <3

TÄLLÄ VIIKOLLA ITKIN (VIITENÄ PÄIVÄNÄ)

Heippa ihanat! Tänään ollaan vähän eri merkeissä kirjoittelemassa. Huomasin nimittäin perjantaina, että tämän viikon kantava teema olivat selvästi kyyneleet, ja ilonaiheiden sijaan tahdon tänään raottaa verhoa hieman siihen tavalliseen arkeen, jossa myös itketään ja suututaan ja ollaan harmissaan. Here we go:

Nukkumaan mennessä – Kun kuuntelin meditaatiota, jossa piti etsiä itsestään vihan tunteita, nostattaa ne pintaan ja päästää menemään. Olen ihminen, joka ei koskaan suutu – tai jos suutunkin en ainakaan osaa näyttää sitä. Vihaan konflikteja ja nuorempana oli helppoa kuvitella, että olen vain ”rauhallinen” tyyppi, kun en koskaan osannut sanoittaa tai tunnistaa vihan tunteitani. Nykyään etsin vastaavilla harjoituksilla näitä negatiivisia tunteita itsestäni, sillä niiden patoaminen sisälle on todella epäterveellistä. Tämän meditaation aikana tunteita löytyi yllättävän paljon ja havahduin siihen että itkin vihaa ulos ihan tosissani. Meditoinnin ja itkun jälkeen nukahdin ihanan puhdistuneessa mielentilassa, kyllä teki hyvää.

Kun katsoin Vain Elämää – En tiedä mikä siinä on, mutta liikutun ja itken tämän sarjan joka ikisessä (Suomessa kuvatussa) jaksossa. Se ihmisyys, elämänkokemus ja lahjakkuus jonka Vain Elämää onnistuu ikuistamaan herkistää poikkeuksetta ja tarvitsen aina kaveriksi nenäliinoja, kun aloitan jaksojen katsomisen. Tietysti ymmärrän, että sarjassa on paljon tarkkaan mietittyä PR:ää, mutta jollain maagisella tavalla se koskettaa aina. Minä olen kyllä juuri se tyyppi, joka itkee esimerkiksi aina katsoessani Suurinta Pudottajaa, tai minkä vain kilpailuohjelman finaalia… Toisten onni on niissä niin käsin kosketeltavaa.

Roosa Nauha -tapahtumassa – Kun Heidi Sohlberg kertoi oman tarinaansa rintasyövän kanssa. Niin vahva, aito ja herkkä nainen, jolla on tärkeää asiaa ja vahva presenssi. Tuntui etuoikeutetulle päästä kuulemaan hänen tarinansa näin intiimissä tilassa ja tapahtumassa. Toisen kerran samaan syssyyn itkin, kun samaisessa tapahtumassa ihana Yes Girl Kriselda piti meditaatioharjoituksen, jossa piti kuvitella eri ihmisiä ja kertoa heille rakastavansa heitä, kiittää heitä kaikesta ja pahoitella pahasta, jota on heille aiheuttanut. Tapahtuman tunnelma oli ihanan avoin; kaikki niiskuttivat vuorotellen ja jakoivat tuntemuksiaan rohkeasti. Olo oli niin voimaantunut tämän jälkeen, täydellinen lopetus hyvälle päivälle.

Ilmastolakossa – En ole vielä osallistunut mielenosoitukseen, jossa en olisi itkenyt. Se toivon määrä ja yhteisöllisyyden tunne herkistää pakollakin. Kun niin moni ihminen on samassa tilassa samalla asialla, on fiilis jotakin täysin sanoin kuvaamatonta; tuntuu, ettei tuntemuksiaan läpi yksinään. Tällä kertaa itkettivät erityisesti luokat jotka tulivat paikalle opettajiensa ja itsetehtyjen kylttiensä kanssa, isovanhemmat jotka toivat lastenlapsensa protestoimaan, sekä vuoden ikäinen Rufus-poika, jonka kanssa päästiin ”juttelemaan” aiheesta. Kertakaikkisen ihana lakko, joka toi taas toivoa tulevaan.

Baarissa – Tämä on aika poikkeuksellinen aihe minulta nostaa blogissa, mutta luulenpa, että valitettavasti säännöllisen epäsäännöllisesti sitä jokainen joutuu känniläisten huutelun kohteeksi. Tällä kertaa minulle tuli kuitenki ajatuksiaan jakamaan (ennen tätä iltaa täysin tuntematon) ikäiseni poika, joka päätti haukkua minut alimpaan maan koloon baaritiskillä. Lähdin pois paikalta ja menin ystävien kanssa vessaan, jossa vedin pienet loukkaantumisitkut, minkä jälkeen palattiin jatkamaan hauskaa iltaa. Koskaan, ei koskaan, ole ok lähteä tuomitsemaan tuntemattomia tai päättelemään heistä, tai heidän elämästään mitään ulkonäön tai olemuksen perusteella. Ikinä ei voi tietää mitä toinen on käynyt tai käy parhaillaan läpi, ja miten herkkään paikkaan sitä osuu. Kunnioitetaanhan toistemme oikeuksia olla olemassa ja nauttia ajastamme, ja pidetään ne ilkeät ajatukset sielä oman pään sisällä. Vähän mietin jälkeenpäin olisiko pitänyt sanoa tilanteeseen jotakin, mutta ystäväni onneksi hoitivat sen todella hyvin, kun vastasivat miehelle ja lähtivät kanssani pois paikalta.

ASU
MEKKO – Anni Ruuth*
PANTA – Secondhand
KENGÄT – Topshop
*kuvauslainassa

Pics: Joanna Suomalainen <3

Liian usein itkua pidetään heikkoutena tai huonona asiana, mutta mielestäni se on sekä puhdistavaa, että erittäin tervettä. Ihan viittä kertaa viikossa ei jokaisen tarvitse itkeä, mutta luin juuri hyvän quoten jossa sanottiin jotenkin näin: ”En käsitä, että jotkut ylpeilevät sillä, etteivät ole itkeneet vuosiin – kannattaisiko siinä kohtaa hakeutua terapiaan?”. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, voimaantunutta alkavaa viikkoa jokaiselle xx

Vieritä ylös