Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

ILMAN NETTIÄ JA PUHELINTA


Katsoin silmiä avaavan lyhytdokumentin siitä, miten nykyihmiset ovat koukussa dobamiiniin. Jokainen tylsistyminen ja epämiellyttävä tunne pyritään turruttamaan tarttumalla älylaitteeseen mahdollisimman nopeasti. Älylaite vapauttaa nopean annoksen dobamiinia, ihminen kokee mielihyvää ja kaikki on taas kunnossa – ja taustalla piilevä tunne käsittelemättä. Enempää tietoa en tarvinnut, vaan päätin pitää kauan haaveilemani detoxin älylaitteista ja jättää mökillä puhelimen auton hansikaslokeroon ja wifin pois päältä. Ensimmäisen päivän jälkeen olo oli parempi kuin hyvä.

Mikä oli ero? Huomasin voivani luoda ja ajatella koko päivän ilman, että eksyisin kuluttamaan toisten sisältöä tai herpaannuttamaan keskittymistäni puhelimen kilahduksiin. Pitääkseni itseni kiireisenä tuli urheilla, lukea ja valokuvata päivät. Saunan jälkeen televisiosta katsottiin illalla mitä tuli. Se oli i ha naa. Paluu arkeen tuntui painavalta, sillä puhelimeen yhdistyy usein työ ja työhön toisinaan stressi. Sunnuntai-iltana päätin avata puhelimeni vain tarkistaakseni ystävieni kanssa tehtyjen suunnitelmien aikataulun. Ensimmäisiä ilmoituksia joita ruutuun pompahti oli ”sä oot kyllä p*ska tubettaja”. Vaikka moiset trollikommentit aiheuttavat ensin välittömän naurureaktion, huomasin pohtivani kommenttia uudestaan ja uudestaan iltaa pitkin – sillä kuten kaikki sosiaalisen median sisältö, myös kommentit jäävät tiedostamattomaan mieleen elämään. Tästä(kin) syystä aion pitää vastaavia lomia vielä monta kertaa tänä kesänä. Se päästi luovuuteni jälleen valloilleen, eikä tarvinnut miettiä ollenkaan mitä muut ovat minusta tai tekemisistäni mieltä.

Viiden netittömän päivän aikana luin kolme kirjaa puoliväliin, uin, saunoin ja paljuilin, nautin paljon hyvää ruokaa ja kävin vesillä veneellä. Pelasin amerikkalaista jalkapalloa ja kävin kävelylenkeillä. En voinut googletella mieleen ponnahtavia kysymyksiä ja huomasin, ettei niiden vastauksilla oikeasti ollut minulle edes väliä. En tarvinnut puhelinta kertaakaan.

Mietin usein näiden päivien aikana, miten saisin enemmän tällaista työstä vapaata aikaa ujutettua myös arkiviikkoihini. Toimisiko, jos omaksi puhelimeksi ottaisi Nokia 3310:n ja älypuhelintaan käyttäisi vain alueilla joissa on wifi – eli lähinnä toimistolla. Onko kellään teistä kokemusta tällaisesta järjestelystä?


Lue myös: Somen haitat ja hetkessä eläminen, Someton elämä

ANTEEKSIANNOSTA

Juuri kun olin istumassa koneelle kirjoittamaan postausta, nostin intuitio-pakasta päivän kortin. Siinä luki ”Forgive yourself”. Miten osuvaa. Sen täytyy tarkoittaa, että tänään on kirjoitettava juuri tämä teksti, vaikka sen luonnostelu tuokin aina kyyneleet silmänurkkiini. Anteeksianto on yllättävän henkilökohtainen asia käsitellä.

Minä en aina ole ollut paras mahdollinen ihminen, työkaveri, kämppis, tsemppari, ystävä, tytär tai tyttöystävä. Olen ollut ärtyisä, väsynyt ja huonolla tuulella. On mennyt tunteja ja päiviä, etten ole vastannut viesteihin, enkä ole soitellut tarpeeksi usein. Välillä olen ollut ihan hiljaa pitkiä aikoja, uppoutuneena omiin ajatuksiini. Toisinaan heittäydyn typeräksi humalassa. En ehkä koskaan korota ääntäni, mutta juuri se tekeekin minusta välillä hankalan. En aina osaa sanoittaa negatiivisia tunteitani, tai päästää toisia lähelle. Minulla on paljon työnsarkaa.

Päivän kortin teksti jatkui näin: ”Epätäydellisyys tekee meistä inhimillisiä ja mielenkiintoisia. Anna itsellesi täysin anteeksi, ja anna anteeksi myös toisille. Ja muista sano ”olen pahoillani” kun sille tulee tarve.

On tärkeä muistaa, ettei kukaan voi odottaa sinulta täydellisyyttä. Sinä saat suuttua, korottaa ääntäsi, olla hankala ja epätäydellinen. Sinulla on oikeus kasvaa, kipuilla ja muuttua. Sinulla on täysi oikeus olla ihminen. Pyydäthän kuitenkin anteeksi, jos vahingoitat toista. Ja ennen kaikkea, annathan sen anteeksi itsellesi.

Aina sinulta ei tulla pyytämään anteeksi. Aina ihmiset eivät näytä katumusta, tai edes ymmärrä tehneensä väärin. Anna silti anteeksi.


Minä tahdon antaa anteeksi kaiken. Olen pitkään harjoittanut anteeksi antoa ja jatkan edelleen. Annan anteeksi jokaisen pahan sanan, luottamuksen pettämisen ja väkivallan. Suostun ymmärtämään toisen taustan ja lähtökohdat, ja siten kaiken pahan syyn. Aina en edes ymmärrä miksi toinen toimi niinkuin toimi. Annan sen silti anteeksi. Yllättäen kaikista vaikeimmaksi olen kokenut antaa anteeksi itselleni siitä kaikesta, mitä on pakottanut itseni kestämään liian pitkään. Ja kaikista niistä ilkeistä sanoista, joilla olen itseäni syyllistänyt. En tahdo enää uhriutua tai kantaa kaunaa, vaan olla vapaa menneestä. Minä annan anteeksi kaiken. Erityisesti, ennen kuin toisille, minä annan anteeksi itselleni.

Jos jollekin ihmiselle anteeksi antaminen on erityisen haastavaa, muista, että teet sen pääasiassa itsesi takia. Toiselle anteeksi antaminen poistaa painoa omilta harteiltasi. Se auttaa luopumaan kaunasta ja katkeruudesta jotka syövät iloasi. Ja jos toinen ihminen on tehnyt jotakin niin pahaa, ettet usko koskaan voivasi antaa anteeksi, koita ymmärtää hänen taustaansa ja syitään, ja anna itsellesi anteeksi se, että olet päätynyt satutetuksi. Moni syyttää huomaamattaan itseään tilanteista, joissa oli uhri. Vaikket kykenisi antamaan toiselle anteeksi, anna anteeksi itsellesi. Elämä on hankalaa ilman sitäkin, että syyllistää itseään jatkuvasti päänsä sisällä.

Juuri nyt, tämä kotona vietetty aika voi olla hyvä aika käsitellä hankalia tunteita, jos sinulla on siihen turvallinen ympäristö ja tarpeeksi voimavaroja. Kirjoita päiväkirjaa, meditoi tai tee mielikuva harjoituksia. Mene esimerkiksi peilin eteen, katso itseäsi silmiin ja toista ääneen ”minä anna sinulle kaiken anteeksi”, tai kuuntele anteeksianto-meditaatioita.

Olen viimeaikoina monena päivänä miettinyt ihmisiä, joille minulla on vielä antamatta anteeksi, ja yllättäen, muutaman päivän pohtimisen jälkeen sydämeni on täyttynyt silkasta rakkaudesta ja ymmärryksestä heitä kohtaan. Olo on lämmin ja onnellinen. Minä olen valmis antamaan anteeksi. Välillä olen jopa nauranut yhteisille muistoille ääneen: se tuntuu todella hyvältä. Jokainen ansaitsee tällaisen rauhan menneisyytensä kanssa. Myös sinä.

Anteeksiannon täyteistä viikkoa jokaiselle. x

Kuvat: Joanna Suomalainen

ENSIMMÄINEN NÄÖNTUTKIMUS JA SILMÄLASIT

Aloin huomata näössäni muutoksia noin vuosi sitten. Ensin ystäväni ihmettelivät ajaessani, etten nähnyt tienviittoja yhtä kaukaa kuin he. Muutaman kuukauden päästä huomasin siristeleväni sporan numeroita niiden ajaessa jo melko lähellä. Viimeinen tikki oli, kun ystäväni joutuivat kulkeutumaan mukanani luentosalien eturiveihin, sillä en nähnyt enää kaukaa luentodiojen tekstejä ilman jatkuvaa silmien siristelyä. Oli aika myöntää itselle, että minun täytyi hakeutua näöntutkimukseen.

Olin viivyttänyt näöntutkimusta, sillä en pidä (eikä varmaan kukaan muukaan) asioista lähellä silmääni. Painemittauksesta huolimatta kokemus oli lopulta todella hauska ja mielenkiintoinen. Ja tulihan se odotettu vastauskin: kaukonäössäni on hajataittoa, eli pienimmät mahdolliset miinukset naamalle ja vóla – yhtäkkiä tiekyltit ovatkin kirkkaita jo kaukaa, eikä luennoilla tarvitse siristellä. Tällekö maailma nuorempana näytti? Laseja käytän enimmäkseen liikenteessä ja luennoilla, jatkuvalle käytölle eikä piilolinsseille ole ainakaan vielä (koputa puuta) tarvetta. Nyt muutamien kuukausien käytön jälkeen olen niin tyytyväinen siihen, että sain viimein raahattua itseni tutkimuksiin. Otin kahdet lasit, joista toisiin pyysin sinivalosuojan, jotta voisin työskennellä niiden kanssa iltaisin ilman, että uneni häiriintyy. Se on ollut parhaita päätöksiäni!

Näöntarkastuksen jälkeen seurasi se hauskin osuus, nimittäin kehysten valinta! Päädyin valitsemaan yllä esiintyvät Kenzon klassisemmat ruskeat lasit työlaseiksi ja alla näkyvät Viktor & Rolf:in keltaiset kissansilmälasit muuhun käyttöön. Lasien saapumisessa meni alle kaksi viikkoa näöntutkimuksesta ja täytyy myöntää, että olin todella innoissani uusista asusteistani! Lisäksi lasit toivat minulle uutta itsevarmuutta – ensi kertaa olo tuntui fiksulta, kuten tässä postauksessa kirjoitin. Merkkilasit ovat toki hintansa puolesta sijoitus, mutta sijoitus omaan itseensä. Millainen oli sun ensikokemus lasien kanssa?

*Näöntutkimus ja lasit saatu Instagram-yhteistyössä, tämä postaus ei ole yhteistyö.

Kuvat: Mona Visuri

TÄNNE KUULUU VAIHTELEVAA

Moikka kaikille! Ihan ensimmäiseksi – mitä teille kuuluu? Samalla kun koko maailman tilanne on niin epävarma, olen pysynyt jokseenkin tyynenä. Tiedostan, ettei oma panikointini auta ja ainut asia mitä voin tehdä, on pysyä kotona ja kannustaa toisia tekemään samoin. Samalla tunnen silti vahvaa huolta. Kannan kiitollisuutta siitä, että voimme auttaa toisiamme ja maatamme oman kotimme turvasta. Samalla toki ajatukset ovat niiden mukana, joilla ei kotona olemisen mahdollisuutta ole. Moni ystävä on vielä ihmiskontakti työssä, jotkut jopa sairaanhoitajina. Huoli on suuri ja siksi ajatukseni tilanteesta heittelevät jatkuvasti. Suurin pyrkimykseni on ollut tarjota sisältöä, viihdyttää ja auttaa kotona pysymistä, esimerkiksi videoilla 70 ideaa kotikaranteeniin ja näin opiskelet kotona (6 tuntia). Koen sen olevan nyt parasta, mitä voin tehdä.

Moni ennen itsestäänselvä asia on nyt muuttunut epävarmaksi. Olen koittanut keskittyä niihin asioihin joihin voin vaikuttaa: siihen, että opinnot etenevät suunnitelmien mukaisesti, somet päivittyvät vaikka kampanjoita peruuntuukin ja fiilis pysyy toiveikkaana. Koitan pysyä mahdollisimman vankasti tässä hetkessä, sillä en voi mitenkään tietää miten suunnitelmieni käy. Paluu Jenkkeihin kesäksi tuntuu tällä hetkellä kaukaiselta haaveelta, sillä lähdön piti olla jo muutaman viikon päästä. Se, ettei kykene näkemään perhettä on tottakai hankalaa, enkä edes aloita ystävistäni puhumista. Samalla tuntee kuitenkin valtavaa kiitollisuutta siitä, että on tällaisia asioita mitä kaivata. On perhe, kasoittain ystäviä ja koti meren toisella puolella. Niin paljon, mitä arvostaa ja vaalia. Tämä tilanne on vienyt huomioni pois asioiden itsestäänselvyytenä pitämistä ja kohti niiden arvostusta. Se on ollut hienoa huomata. Välillä vaatii järkyttäviä asioita huomatakseen, mikä todella on tärkeää.

Kuvat & editointi: Joanna Suomalainen

Lisää rehellisiä ja ajatuksia elämästä nyt löydät täältä:

Vieritä ylös