THOUGHTS

3 X 12-TUNTINEN TYÖPÄIVÄ


Otsikko kertookin jo kaiken oleellisen – viimeaikoina on todellakin pitänyt kiirettä. Jos sielä joku uusi lukija tätä lueskelee, niin olen tosiaan yhtäaikaisesti yliopistossa, työharjoittelussa ja kevytyrittäjänä somejeni kanssa. Minua hävettää myöntää, millaista työviikkoa olen viimeaikoina vetänyt – ennen kaikkea se hävettää myöntää itselleni. Eikö siitä ole vasta vuosi, kun lupasin itselleni ettei enää koskaan näin? Välillä toivoisi, että olisi joku ulkopuolinen ihminen, joka vetäisi rajat puolestani. Se tässä ”aikuisuudessa” ja yrittäjyydessä kuitenkin on, että minä itse olen ainoa, joka on vastuussa ajankäytöstäni ja siitä, lepäänkö vai enkö.




Muutama viikko sitten minulla oli ”vapaa” viikonloppu, jona päädyin kuitenkin jatkamaan 12-tuntisten työpäivien putkeani koska, no, pystyin. Vasta maanantaina heräsin ajattelemaan, ettei tämän pitänyt mennä ihan näin. Tällaisessa työmäärässä ei ole mitään ylpeilyn aihetta. Minua suorastaan suututtaa tämän päivän kiirekulttuuri, jossa stressiä pidetään hyveenä ja ihminen on tarpeellinen vain, kun sillä on kiire. Eikä ole. Ihminen on ihan yhtä arvokas ja tarpeellinen silloin kuin se lepää ja rentoutuu. Eikä kenestäkään ole antamaan kaikkeaan, jos välillä ei pysty palautumaan. Vasta tässä kohtaa elämää pystyn rehellisesti sanomaan, että olen iloinen, että aikanaan koin burnoutin. Ilman sitä en tajuaisi rajojani ja osaisi kieltäytyä – olisin tälläkin hetkellä varmasti ihan veto pois. Nyt olen kaiken hulinan keskellä ottanut aikaa myös itselleni. Nukkunut paljon, syönyt hyvin, käynyt Neurosonic-hoidoissa palautumassa ja puhunut terapeuttini kanssa. Harmittaa, että olen jälleen näin kiireisessä elämäntilanteessa, mutta osaan suhtautua siihen nyt ohimenevänä ja väliaikaisena, mitä se onkin. Ja vedettyäni kolme päivää putkeen 12-tuntiset työpäivät tein itselleni lupauksen – ei enää pitkään aikaan näin. Kivaa ja armollista viikkoa jokaiselle xx



OUTFIT:
COAT – Kappahl*
GLOVES – 2ndhand
DRESS – borrowed
SHOES – Zara
HAT -H&M


Pics: Joanna Suomalainen

ENERGIAYLIHERKKUUS

Meitä huimaa kun kuullaan ambulanssi? Autetaan tuntemattomia kotiin? Pohditaan Youtubaajien patoutuneita energioita?

Mikä ihmeen energiayliherkkyys? Minä en ollut kuullut koko sanasta, ennen kuin aloitin terapian. Tämä ilmiö on kenties parhaiten rinnastettavissa ylitsevuotavaan empatiakykyyn. Energiayliherkkä ihminen aistii toisten olotilat voimakkaina, ja tuntee helposti toisten tunteita. Aika-ajoin se on hyvinkin uuvuttavaa, mutta voi siitä olla myös hyötyä.

Selittääksemme omia kokemuksiamme energiayliherkkyyden kanssa, tehtiin ihanan Olivia Vidaelin kanssa video aiheesta. Katso se alta 💕

MIELENTERVEYDESTÄ


Kansainvälistä mielenterveyspäivää vietettiin viime viikolla. Halu oli kova kirjoittaa jo silloin, mutta päätin kuitenkin päivän teeman mukaisesti laittaa mielenterveyteni edelle ja ottaa paljon tarvittua omaa aikaa postauksen tekemisen sijaan. Viime aikoina on ollut hektistä. Ajoittain on tuntunut, ettei ehdi tai edes jaksa kuunnella, mitä mielellä on asiaa, vaikka tiedän hyvin, että mieli pitäisi laittaa ykköseksi. Jos mieli ei toimi, ei ihminen kokonaisuutenakaan voi toimia. Itse pidän mieltä avaimena koko terveyteen.




Elämäni aikana olen nähnyt läheltä ja myös itse sairastanut laajan kirjon mielenterveyden ongelmia. Kohtasin ensimmäiset mielenterveyden ongelmani jo 13-vuotiaana, mutta silloin olin niin nuori, etten ymmärtänyt sairastavani saatika tarvitsevani apua. Jälkikäteen on aivan kamalaa miettiä, että niin nuori ihminen luulee, ettei hänellä ole tulevaisuutta ja että koko elämä tulee olemaan vain harmaassa sumussa tarpomista. Nyt myöhemmin toivoisin, että voisin auttaa sitä pientä tyttöä hänen taistelussaan – kehottaa kertomaan jollekin ja hakemaan apua.


Mielenterveyden ongelmat eivät katso ikää, sukupuolta, kansallisuutta tai muitakaan piirteitä. Kyse ei ole siitä, kuka on paras taistelija, kuka on positiivisin tyyppi ja kuka selviää ilman terapiaa. Välillä elämäntilanne, ihmissuhteet, omat ajatukset tai ympäristö vain käyvät liian raskaiksi ja mieli sairastuu. Silloin mieltä tulee hoitaa, ihan kuin kehoakin sen sairastuessa. Näin se vain menee.




Itse kiistin pitkään nuoruuteni ongelmat. Ajattelin, että optimistisuuteni ja positiivisuuteni takia en ole voinut sairastaa tai voi sairastua tulevaisuudessa. Fakta on kuitenkin se, että kaikista positiivisimmat tyypit joita tunnen, ovat usein käyneet myös ne kaikista matalimmat kuopat. Kuka vain voi sairastua. Tämän takia on tärkeää kysellä säännöllisesti, mitä lähimmäisille oikeasti kuuluu.




On ihanaa puhua ystävien kanssa avoimesti terapiasta. Moni ystäväni on käynyt sielä, ja lopuille sitä suosittelen. Pelkäsin terapian aloitettuani, että musta tulee se ärsyttävä tyyppi, joka aloittaa jokaisen lauseen sanoilla ”mutta kun mun terapeutti sanoi näin”. Nyt tuntuu, ettei siinä ole mitään väärää, vaikka välillä elämäntilanteestani puhuessani toisin esiin myös terapiassa oppimaani. Terapia on luonnollinen osa elämääni, mikä tekee myös siitä puhumisesta minulle ihan tavallista.




Tuntuu, että kynnys hakea apua on edelleen liian suuri. Moni ystäväni on vähätellyt tilanteitaan sanoen, että joku toinen tarvitsee apua heitä enemmän. Ymmärrän tämän ajattelutavan paremmin kuin hyvin, mutta se, että toisella on ”vaikeampi” tilanne, ei poista sinun tuskaasi. Jos et pääse omin avuin ylös kuopasta, pitää siihen hakea apukäsiä. Kun ensimmäisen kerran lääkärin määräyksestä soitin terapiavastaanotolle, nauroi puhelimeen vastannut virkailija minulle. ”Onneksi” hain tällöin apua pääasiassa saaadakseni tukea fyysiseen sairauteni kanssa elämiseen, mutta auta armias, jos olisinkin tällöin ollut henkisesti pohjalla. Tämä tapahtuma jätti kauhukuvan siitä, että ongelmilleni vain naurettaisiin. Sain jonottaa ensimmäiselle terpiakäynnilleni kaksi kuukautta. Kun vihdoin pääsin paikalle, olin niin poikki, että itkin koko tunnin. Psykiatri varasi minulle saman tien ajat kaikille seuraaville viikoille. Vasta silloin tuntui, että pystyin hengittämään.




Mielenterveyden ongelmista pitäisi voida puhua ääneen. Niiden ei pitäisi aiheuttaa stigmaa tai olla häpeällisiä. Luin juuri Maria Veitolan nerokkaan Instagram-tekstin, jossa tämä kirjoitti: ”–Edelleen mielenterveysasiat on silti joillekin häpeän aihe ja jopa tabu. Hullua. Ihminen on keho+mieli. Kelatkaa nyt, että vaikka kurkkukipu olisi tabu.” Juuri näin! Miettikää, jos muihinkin ihan inhimillisiin ja yleisiin ongelmiin ei kehdattaisi hakea apua. Tahdon antaa blogissani niin paljon tilaa mielen hyvinvoinnille juuri tästä syystä. Muistuttaakseni, että mieli on hauras ja voi sairastua yhtälailla kuin kehokin. Siitä täytyy pitää huolta jo silloin, kun se on terve.




Olen hokenut jo pitkään ja sanon sen nytkin: mielestäni psykologi-käynnin kuuluisi olla osa koulujen perusterveydenhoitoa jo nuorelta iältä. Kun vuosittain käydään terveydenhoitajalla mittaamassa pituus ja paino ja tarkastamassa näkö, tahtoisin, että yhtälailla käytäisiin tarkistuttamassa mieli psykologilla. Luulen, että ihmisten kynnys hakeutua hoitoon olisi myös paljon matalampi, jos olisi jo käynyt elämänsä aikana psykologilla. Samalla stigma hellittäisi, kun kaikki muutkin ikätoverit olisivat käyneet vastaanotolla. Nuorelle itselleni, ja kaikille muillekin kamppaileville toivoisin, että avun hakeminen olisi helppoa, eikä sitä tarvitsisi pelätä. Rohkaistaan me lähimmäisiämme avun pariin ja toimitaan esimerkkeinä siitä, että mielen ongelmista ja terapiasta saa meidän seurassa puhua vapaasti!

Mitä ajatuksia maailman mielenterveyspäivä teissä herätti? Jutellaan kommenteissa!


Pics: Joanna Suomalainen

JUURI NYT ON VAIKEAA

Liian usein sitä jakaa julki vain kaiken mikä menee hyvin, mutta tässä postauksessa päätin jakaa vähän niitä arjen huonompiakin puolia. Siispä, juuri nyt on vaikeaa…


Blogata – Välillä mietin, että ymmärtääköhän kukaan muu kuin bloggaaja, miten aikaavievä duuni tämä on? Välillä tuntuu, että päivät kalenterissa eivät millään riitä siihen, että ehtisi istua alas kirjoittamaan – varsinkaan, kun viikon postauksiin menee minulla yleensä vähintään pari kokonaista työpäivää, mihin vielä päälle mahdollisten videoiden editoiminen. Voi miten nautinkaan kesällä, kun sain vain keskittyä juttelemaan teille ja luomaan sisältöä. Onneksi kesä tulee taas uudestaan ensi vuonna – siihen asti ei auta kuin sopeutua parhaansa mukaan ja koittaa päivittää aina, kun vain löytää aikaa ja mahdollisuuksia <3



Pitää koti siistinä – Siis ihan oikeasti. Mun koti näyttää sille, kuin täällä olisi räjähtänyt pommi. Sohvalla notkuu kasa vaatteita, tiskipöytä on aivan tukossa ja meikit lojuvat sikin sokin pitkin asuntoa. Kun on koulussa, työharjoittelussa ja töissä samaan aikaan, ei täällä ehdi käydä kuin nukkumassa. Silti – olisi kiva tarjota kämppikselleni viihtyisämpi paikka olla. Onneksi terapeuttini lohdutteli minua – ”jokainen ihminen lintsaa jostain. Menestyneimpien tyyppien talot ovat joko sikolättejä tai sitten heillä käy siivooja”. Se auttoi hengittämään edes hieman kevyemmin. Onko teidän kämpät aina ihan kiiltäviä kiireenkin keskellä?


Päästä eroon jatkuvasta flunssan kierteestä – Loppumaton fuksiflunssa – kuulostaako tutulta? Meidän ryhmässä kaikki ovat vuorotellen sairaina (jotkut jo kolmatta kertaa), eikä tämä ilmiö jää vain kouluun. Työharjoittelussa olin viime viikolla kahdestaan työkaverin kanssa duunissa, kun kaikki muut olivat joko kipeinä tai hoitamassa kipeitä lapsiaan. Joka syksy sama juttu, vaikka syön sinkkiä, D-vitamiinia, C-vitamiinia ja kaikkea muuta mahdollista… Ei auta kuin sopeutua siihen, että syksy mennään taas vähän puolikuntoisena – onneksi nyt ollaan jo voiton puolella.


Pärjätä koodauskurssilla – Okei, okei. Tämä on ehkä hieman liioiteltua. Olen opiskellut koodausta aiemminkin ja koodasin myös kiitettävää tahtia ensimmäistä blogiani – kyse on ehkä siitä, että koodin kanssa tappeluun ei tunnu löytyvän aikaa. Eikä tällä kurssilla käytettävä koodauskieli myöskään ole minulle entuudestaan tuttua. Onneksi löytyy ryhmä ihmisiä joiden kanssa asiaa pähkäillä. Kyllä tässä läpi mennään ihan takuulla!


Saada raha-asiat raiteilleen – rehellisesti, viimeisen kahden vuoden aikana on paljastunut, että minä olen aivan surkea hoitamaan asioita Kelan kanssa (onko kukaan siinä erityisen hyvä?). Taas kerran olen ollut useamman kuukauden ilman asumistukia, eikä minulla edes ole siihen sen parempaa selitystä, kuin etten ole onnistunut oikaisemaan asioita ja täyttelemään kaavakkeita kolmatta kertaa. Onneksi opintolaina tuli tilille – koko kesän sain nimittäin tehdä täyttä päivää ilman sen suurempia palkkioita  ja viimeviikolla postissa tipahti 500 euron edestä lääkärikuluja. Sellaista se yrittäjyys välillä on. Onneksi taas on syksy ja sähköposti tukossa, kyllä täältä taas palataan siihen tavalliseen tulotasoon. Ja on minulla tietenkin säästöjä pahan päivän varalle, joihin en ole onneksi joutunut kajoamaan. Yleensä vain rahasta tuntuvat puhuvan ne sijoitusgurut, joilla ei koskaan ole ollut palkatonta kuukautta – siksi ajattelin jonkun muunkin kaipaavan tällaista vertaistukea välillä.

Pics: Joanna Suomalainen <3



Mitä mieltä – onko tällaisia postauksia kiva lukea ja löytyykö niistä samaistumispintaa? Palaillaan taas pian xx

Vieritä ylös