KIRJE 18-VUOTIAALLE ITSELLENI


18-vuotiaana olin aivan hukassa. Kyyneleet nousevat silmiini kun yritän edes ajatella sitä aikaa. Siinä iässä ollaan isojen päätösten edessä ja tuuliviireinä tunteiden kanssa – enkä minä ollut mikään poikkeus. 18-vuotias minä, tämä on sinulle.

Hei Roosa!


Tottakai takaisin Suomeen paluu oli rankkaa, etkä ollut valmis sen tuomiin kipuihin. Aamuisin keuhkoihin sattuu itkemisen jäljiltä ja luulet, ettet tule enää koskaan olemaan normaali. Mikä edes on normaalia? Olen pahoillani, etten ottanut aikaa käsitellä asiaa, vaan hukutin suruni 17-tuntisiin työpäiviin ja itkin öisin salaa laiturilla. Vaikka tulet kohtaamaan elämässä vielä kipua, jota et nyt osaa kuvitellakaan, ei mikään fyysinen kipu todella vedä vertoja sydämen särkymiseen. Kunpa olisin osannut auttaa sinut hakeutumaan hoitoon, puhumaan jollekin siitä, että nyt on paha olla. Kunpa ymmärtäisit nojautua ystäviisi etkä laittaisi aina urheaa naamaa päälle. Sinun ei tarvitse hävetä suruasi ja sen tuomaa epätoivoa ja kyyneliä. Vetäydyt niiden takia ystävistäsi, minkä ymmärrän. Olisinpa osannut kertoa sinulle, ettei kukaan voi olla kaikkea kaikille, eikä tarvitsekaan – etkä sinä ole vastuussa kenenkään toisen onnesta.

Ymmärrän hyvin, miksi päätit lopettaa blogisi. Et tiennyt enää mitä sanoa tai kirjoittaa, eikä se tuonut iloa. Silloin on oikea aika lopettaa. Panikoit, sillä muut tuntuvat liikkuvan elämässä eteenpäin nopeammin kuin sinä ja suuntasi on aivan hukassa. Olisinpa osannut laittaa sinut kaiken muun edelle. Olen pahoillani, että poltin sinut loppuun enkä koskaan antanut sinulle sitä armoa tai myötätuntoa, jota tarvitsit. Olen pahoillani, että sydämesi särkyi ja hukutit tunteesi ja ahdistuksesi alkoholiin ja bileisiin. Olisinpa jo silloin ymmärtänyt, ettei ulkopuolinen hyväksyntä tuo onnea ja että oikeiden ystävien edessä saa myös itkeä ja kotonakin voi puhua asioista. Kiitos, että käyt isovanhempiesi luona juttelemassa. Tulet itkemään heidän menettämistään ja muistelemaan rakkaudella yhteistä aikaanne vielä monina yön pimeinä tunteina.

Kävelet aamuisin kouluun täristen, sillä ystäväsi ovat jo valmistuneet etkä tunne enää ketään. Sinua ahdistaa. Kunpa et ottaisi koulumenestystäsi tai muiden mielipiteitä niin vakavast. Kaikki ne yöt jotka valvot lukien tentteihin ja murehtien, voisit nukkua. Ja mitä tulee tähän paikkaan jossa vihaat asua; vasta myöhemmin tulet ymmärtämään kaiken sen hyvän jota pienessä kunnassa kasvaminen sinulle antoi ja tulet vielä muistelemaan tätä aikaa haikeudella. Osaisitpa nauttia siitä jo nyt.


Olisinpa tehnyt enemmän auttaakseni sinua jaksamaan ja hakenut apua, mutta jotkut asiat on tarkoitettu opittavaksi kantapään kautta. Lohdutukseksi tahdon kertoa, että palaat toiseen kotiisi vielä jokaisena kesänä ja ystäväsi pysyvät elämässäsi aivan kuten ennenkin. Neljän vuoden päästä olet juuri sielä, mistä nyt haaveilet. Helsingissä, unelmatyössäsi, yliopistossa, upeita ihmisiä ympärilläsi. Tunnet olosi päivä päivältä voimakkaammaksi, eikä sinulla ole suuria huolia. Olet mieleltäsi aivan eri paikassa. Enää et anna itseäsi pompoteltavan, eikä kukaan käytä sinua hyväkseen. En voi luvata, etteikö romahduksia tulisi enää, mutta nyt tiedät mistä saada apua ja osaat tukeutua ystäviisi. Kiitos nuori Roosa, että jaksat kannatella murheitasi ja kipujasi niin vahvana ja uskoa unelmiisi. Kiitos, että itkunsekaisenakaan et luovuta, vaikka välillä tahtoisit. Kiitos, että toit minut tähän pisteeseen. Kiitos, että jaksoit. Kiitos.



Rakkaudella, Roosa.

Katso video, jossa luemme Adaman kanssa kirjeet itsellemme tästä.

IHMISYYDESTÄ

Olla inhimillinen, ihminen, tavallinen. Tuntea surua, iloa, takapakkeja, onnistumisia. Haaveilla, satuttaa, tulla satutetuksi. Jäädä ulkopuolelle, erottua, onnistua isosti. Tuntea onnea, yksinäisyyttä, hylkäyksiä. Hakea apua, olla avuksi, asettaa rajoja, suostua ja kieltäytyä. Olla ihminen ihmiselle, kohdata kasvokkain. Erota. Kadehtia, haaveilla, nauraa, pakahtua. Olla täynnä, täyteläinen, tyhjä. Tietää elävänsä. Miettiä kuolevansa. Suuttua, lähteä, tulla, ihastua. Tuntea negatiivista, positiivista ja neutraalia. Olla tyytyväinen, masentunut, epävarma ja rohkea. Ahdistua ja panikoida. Hymyillä tyhjin silmin, tietää mitä se merkitsee. Tuntea tunteita, olla turta, itkeä sängyssä, nauraa kainalossa. Tuntea niitä universaaleja tunteita, joita aina luulee, että tuntee vain yksin. Olla inhimillinen, ihminen, tavallinen. Tuntea.

Haetaan apua, ollaan avuksi ja asetetaan rajoja. Ihanaa viikkoa, sulle.

Pics: LAURA

KOIRANOMISTAJAKSI KAKSIKYMPPISENÄ? LUE TÄMÄ ENSIN

Koiranomistajaksi kaksikymppisenä? Päätös, jota kannattaa miettiä pitkään ja ajan kanssa. Olin juuri viikon kotona vahtimassa 14-vuotiasta koiraamme, ja sain muistutuksen siitä, miksi en ehkä aivan vielä olekkaan valmis hankkimaan itselleni omaa karvaturria. Vaikka toinen on maailman rakkain otus, vaatii koira kuitenkin paljon aikaa, vaivaa ja rahaa. Päätin siis listata tännekin koiran plussia ja miinuksia muille lemmikkiä harkitseville opiskelijoille! Toivottavasti saadaan kommenteissa juteltua paljon lisää xx


Miinukset:

Raha – Lemmikkiin uppoaa paljon enemmän rahaa, kuin vain sen ostohinta, lenkkeilyvälineet ja ruuat. Kävin juuri apteekissa hakemassa koiramme lääkkeitä, ja pelkkä kuukauden satsi maksoi yli 100 euroa. Koiramme on toki yli 14-vuotias, joten ikä tottakai selittää näitä kuluja, mutta tiedän myös viisivuotiaita koiria jotka tarvitsevat vastaavaa lääkitystä. Koiraa hankkiessa ei voi koskaan tietää kuinka terve se tulee olemaan. Myöskään lääkäri- ja hammaslääkäri käynnit eivät ole edullisimmasta päästä ja jos koiran kanssa tahtoo harrastaa voi sekin lisätä osansa loppusummaan.

Aika – Arjen aikataulut menevät takuulla uusiksi, sillä nyt ne pyörivät lemmikin ympärillä. Etenkin yksin asuvaa voi koiran omistaminen rajoittaa paljon; meillä ainakin lenkkeillään ja syödään 3-4 kertaa päivässä. Jossain kohtaa teini-ikää inhosin sitä, että olimme hankkineet koiran, sillä tahdoin koulun jälkeen kavereiden kanssa kaupungille, enkä ensin polkea kotiin käyttämään koiraa ja sitten vasta menoihin. Sama pätisi takuulla nykyäänkin – extempore afterworkit eivät voi venyä tuntien mittaisiksi jos kotona odottaa lemmikki.

Matkat – Huoli ja hoitopaikat. Vaikka ajaisimme vain käymään Tampereella, ei perillä voi olla pitkään, ennen kuin pitää jo suunnata kotiin koiran luo. Ulkomaanmatkat ovatkin erikseen; hoitopaikan metsästäminen lisää oman stressinsä matkan suunnitteluun ja joku sukulainen tai naapuri pitäisi aina olla mielessä hoitopaikaksi jo koiraa hankkiessa.

Yöunet – kääntyilyä, teputusta, asenonvaihtoa, oksennuksia… voit olla varma, että näistä tulee melko vakituinen osa öitäsi. Toki jotkut onnistuvat opettamaan koiransa nukkumaan toisessa huoneessa, mutta tämä on aika harvinaista. Välillä miettii, että miten jaksaisi ikinä vauvan kanssa, kun koirankin kanssa uni on usein niin levotonta – toisaalta, kun toinen käpertyy illalla viereen on se aikalailla sen arvoista.

+/-Siivoaminen – jätöksien ja oksennusten siivoamista joutuu harrastamaan tietyin väliajoin, etenkin, kun koira vielä opettelee sisäsiistiksi. Lisäksi, et voi enää jättää tavaroitasi pitkin poikin, sillä koira syö kaiken mitä löytää. Tämä on mielestäni sekä positiivista että negatiivista; siivousmotivaatio on huipussaan, kun pelkää toisen tukehtuvan johonkin löytämäänsä. Yhtäkkiä asiat löytävätkin luontaisesti paikoilleen.


Plussat

Rakkaus ja merkityksellisyys – Lemmikin ehdottomia parhaita puolia. Se ehdoton rakkaus jonka toinen tarjoaa, sekä jatkuva ilo ja innostuminen kaikesta mitä teet. On tutkittu, että moni ihminen jopa suree enemmän lemmikin, kuin läheisen menettämistä. Moni ei rakasta niin ehdottomasti kuin koira, sille olet koko maailma. Koira voi myös parantaa yleistä mielialaa huomattavasti, sillä se tuo elämään tarkoituksellisuuden ja rakkauden tunteita, jotka ovat todella tärkeitä mielen hyvinvoinnille.

Urheilu-motivaattori – Liikunnasta ei koiran kanssa tule puutetta, mutta on muistettava, että lenkkeillä täytyy säällä kuin säällä – ei vain silloin kuin paistaa ja mieli tekee ulos. Kunto kasvaa takuulla lenkkeillessä ja itse saan ainakin urheilusta ihan erilaista riemua, kun nään toisen intoilevan ja tahtovan pitkille lenkeille.

Sosiaalisuus – lenkkipolulla saat takuulla uusia ystäviä, sillä löytyyhän teiltä jo yksi takuuvarma keskustelunaihe. En jaksa edes miettiä montako kertaa olen kerrannut ohikulkijoille koirani iän, rodun ja sukupuolen, ja ollaan usein jääty keskustelemaan pidemmäksikin aikaa. En ole varma löytyykö Suomesta toista niin sosiaalista ihmisryhmää kuin koirien omistajat – I love it.

Ei koskaan yksin – Koira on aina kanssasi, seuranasi, eikä koskaan tarvitse olla yksin. Se on elämänkumppani ja ihan korvaamaton sellainen.

Onko teillä lemmikkejä, joita hankitte nuorella iällä? Jos on, niin mitä olette mieltä tästä listauksesta, jäikö jotakin oleellista puuttumaan tai kolahtiko jokin kohta kovaa? Tästä aiheesta olisi tosi mielenkiintoista keskustella teidän kanssa lisää!

PÄÄSIN HELSINGIN YLIOPISTOON

Minä pääsin Helsingin yliopistoon! Nyt moni sillä puolen ruutua varmaan miettii, mitä oikein tarkoitan – minähän aloitin Helsingin yliopistossa jo kaksi vuotta sitten? Kelataanpa alkuun. Suoritin lukion nopeutetulla aikataululla ja hain suoraan yliopistoon. En ollut laisinkaan varma siitä, mitä alaa tahtoisin lukea. Tiesin tahtovani kirjoittaa ja visuaalisuus oli ja on minulle tärkeää. Päädyin lopulta hakemaan Taiteiden Tutkimukseen, jossa toivoin opiskelevani kirjallisuutta ja estetiikkaa. Yllätyksekseni pääsin ensimmäisellä yrityksellä sisään, mutta opinnot eivät lähteneet liikkeelle aivan toivomallani tavalla. Kurssit keskittyivät historiaan, eikä käytännönläheisyyttä ollut laisinkaan. Tämän olisi varmaan pitänyt olla minulle itsestäänselvää jo hakiessa, mutten ilmeisesti ollut ottanut alasta sittenkään tarpeeksi selvää. Vaikka viihdyin estetiikan kursseilla, en nähnyt niissä mitään suuntaa tulevaisuudelleni. Kun menin puhumaan opolle ongelmastani oli tämän vastaus: ”ei hätää, kyllä sä ehdit näiden vuosien aikana vielä innostua tutkijan urasta”. Päällimmäinen ajatukseni oli ”ei kiitos”, en mitenkään näe itseni soveltuvan tutkijaksi. Kesällä suoritin netissä kursseja, sillä en sairas-poissaolojen takia ollut saanut vaadittua kurssimäärää täyteen. Otin kiinnostavien otsikoiden takia muutaman kurssin viestinnän puolelta ja rakastuin kertaheitolla. Tiesin heti, että tahdon vaihtaa alaa.

Niinpä opiskelin toisen vuoteni hartaasti viestinnän ja politiikan kursseilla ja olin jatkuvasti yhteydessä hakijapalveluihin (siis jatkuvasti… usein sain eri ohjeistusta kuin aiemmalla kerralla ja kaikki täytyi tarkistaa useampaan otteeseen…). Muutama politiikan kursseista oli todella haastavia, luin 600 sivuisia teoksia samalla, kun tein töitä ja muita kursseja, mutta lopulta kaikki vaiva palkittiin. Eilen ollessani kirppari-kierroksella kahden ystävän kanssa, sain sähköpostiviestin Helsingin yliopistolta. ”Onneksi olkoon, hakemuksesi on hyväksytty! Helsingin yliopisto tarjoaa sinulle opiskelupaikan: valtiotieteiden kandidaatti ja maisteri.” Viesti oli täysi yllätys kahdesta syystä; ensinnäkin, tilastojen mukaan ketään ei ole hyväksytty siirtohaussa kyseiseen ohjelmaan vuosiin joten en odottanut mitään ihmeitä, ja toiseksi; en odottanut kuulevani tuloksia vielä viikkoihin. Tänä-aamuna näpytin vastaukseksi, että hyväksyn paikan ja ilmoitin itseni läsnäolevaksi seuraavalle lukuvuodelle. Olen niin iloinen, etten vieläkään oikein osaa ilmaista sitä. Jälleen kerran tuntuu, että itseensä uskominen ja omien unelmien ääneen kertominen kyllä kannattaa – sain prosessiin apua monelta odottamattomalta tahoilta, mistä olen ikuisesti kiitollinen. Nyt hymy huulille ja kohti uutta alaa syksyllä. Tuntuu aivan kuin minulle olisi annettu täysin uusi mahdollisuus opiskelujen parissa – Ja siitä aion myös ottaa kaiken irti! Tätä varten luin viimevuonna öitä pitkin, itkin turhautumista ja vietin lukemattomia tunteja kirjastossa. Toivottavasti myös teille aukeavat unelmienne opiskelupaikat! Kova työ palkitaan – ei välttämättä vielä tänä vuonna, mutta lopulta aina xx

Pics: Ina Lähteenmaa <3

Vieritä ylös