MILLAISTA ON ASUA SISKON KANSSA?

Ne ketkä mua Instagramissa (@roosarahkonen) seurailee niin tietääkin jo, että viimeviikkojen aikana ollaan järkätty jos minkälaisia ylläreitä toisillemme siskon kanssa. Koska Riia on kaikin puolin niin iso osa mun elämää, niin päätettiin vihdoin tehdä yhteisvideo! Sen löydät alta xx

MIELENTERVEYDESTÄ


Kansainvälistä mielenterveyspäivää vietettiin viime viikolla. Halu oli kova kirjoittaa jo silloin, mutta päätin kuitenkin päivän teeman mukaisesti laittaa mielenterveyteni edelle ja ottaa paljon tarvittua omaa aikaa postauksen tekemisen sijaan. Viime aikoina on ollut hektistä. Ajoittain on tuntunut, ettei ehdi tai edes jaksa kuunnella, mitä mielellä on asiaa, vaikka tiedän hyvin, että mieli pitäisi laittaa ykköseksi. Jos mieli ei toimi, ei ihminen kokonaisuutenakaan voi toimia. Itse pidän mieltä avaimena koko terveyteen.




Elämäni aikana olen nähnyt läheltä ja myös itse sairastanut laajan kirjon mielenterveyden ongelmia. Kohtasin ensimmäiset mielenterveyden ongelmani jo 13-vuotiaana, mutta silloin olin niin nuori, etten ymmärtänyt sairastavani saatika tarvitsevani apua. Jälkikäteen on aivan kamalaa miettiä, että niin nuori ihminen luulee, ettei hänellä ole tulevaisuutta ja että koko elämä tulee olemaan vain harmaassa sumussa tarpomista. Nyt myöhemmin toivoisin, että voisin auttaa sitä pientä tyttöä hänen taistelussaan – kehottaa kertomaan jollekin ja hakemaan apua.


Mielenterveyden ongelmat eivät katso ikää, sukupuolta, kansallisuutta tai muitakaan piirteitä. Kyse ei ole siitä, kuka on paras taistelija, kuka on positiivisin tyyppi ja kuka selviää ilman terapiaa. Välillä elämäntilanne, ihmissuhteet, omat ajatukset tai ympäristö vain käyvät liian raskaiksi ja mieli sairastuu. Silloin mieltä tulee hoitaa, ihan kuin kehoakin sen sairastuessa. Näin se vain menee.




Itse kiistin pitkään nuoruuteni ongelmat. Ajattelin, että optimistisuuteni ja positiivisuuteni takia en ole voinut sairastaa tai voi sairastua tulevaisuudessa. Fakta on kuitenkin se, että kaikista positiivisimmat tyypit joita tunnen, ovat usein käyneet myös ne kaikista matalimmat kuopat. Kuka vain voi sairastua. Tämän takia on tärkeää kysellä säännöllisesti, mitä lähimmäisille oikeasti kuuluu.




On ihanaa puhua ystävien kanssa avoimesti terapiasta. Moni ystäväni on käynyt sielä, ja lopuille sitä suosittelen. Pelkäsin terapian aloitettuani, että musta tulee se ärsyttävä tyyppi, joka aloittaa jokaisen lauseen sanoilla ”mutta kun mun terapeutti sanoi näin”. Nyt tuntuu, ettei siinä ole mitään väärää, vaikka välillä elämäntilanteestani puhuessani toisin esiin myös terapiassa oppimaani. Terapia on luonnollinen osa elämääni, mikä tekee myös siitä puhumisesta minulle ihan tavallista.




Tuntuu, että kynnys hakea apua on edelleen liian suuri. Moni ystäväni on vähätellyt tilanteitaan sanoen, että joku toinen tarvitsee apua heitä enemmän. Ymmärrän tämän ajattelutavan paremmin kuin hyvin, mutta se, että toisella on ”vaikeampi” tilanne, ei poista sinun tuskaasi. Jos et pääse omin avuin ylös kuopasta, pitää siihen hakea apukäsiä. Kun ensimmäisen kerran lääkärin määräyksestä soitin terapiavastaanotolle, nauroi puhelimeen vastannut virkailija minulle. ”Onneksi” hain tällöin apua pääasiassa saaadakseni tukea fyysiseen sairauteni kanssa elämiseen, mutta auta armias, jos olisinkin tällöin ollut henkisesti pohjalla. Tämä tapahtuma jätti kauhukuvan siitä, että ongelmilleni vain naurettaisiin. Sain jonottaa ensimmäiselle terpiakäynnilleni kaksi kuukautta. Kun vihdoin pääsin paikalle, olin niin poikki, että itkin koko tunnin. Psykiatri varasi minulle saman tien ajat kaikille seuraaville viikoille. Vasta silloin tuntui, että pystyin hengittämään.




Mielenterveyden ongelmista pitäisi voida puhua ääneen. Niiden ei pitäisi aiheuttaa stigmaa tai olla häpeällisiä. Luin juuri Maria Veitolan nerokkaan Instagram-tekstin, jossa tämä kirjoitti: ”–Edelleen mielenterveysasiat on silti joillekin häpeän aihe ja jopa tabu. Hullua. Ihminen on keho+mieli. Kelatkaa nyt, että vaikka kurkkukipu olisi tabu.” Juuri näin! Miettikää, jos muihinkin ihan inhimillisiin ja yleisiin ongelmiin ei kehdattaisi hakea apua. Tahdon antaa blogissani niin paljon tilaa mielen hyvinvoinnille juuri tästä syystä. Muistuttaakseni, että mieli on hauras ja voi sairastua yhtälailla kuin kehokin. Siitä täytyy pitää huolta jo silloin, kun se on terve.




Olen hokenut jo pitkään ja sanon sen nytkin: mielestäni psykologi-käynnin kuuluisi olla osa koulujen perusterveydenhoitoa jo nuorelta iältä. Kun vuosittain käydään terveydenhoitajalla mittaamassa pituus ja paino ja tarkastamassa näkö, tahtoisin, että yhtälailla käytäisiin tarkistuttamassa mieli psykologilla. Luulen, että ihmisten kynnys hakeutua hoitoon olisi myös paljon matalampi, jos olisi jo käynyt elämänsä aikana psykologilla. Samalla stigma hellittäisi, kun kaikki muutkin ikätoverit olisivat käyneet vastaanotolla. Nuorelle itselleni, ja kaikille muillekin kamppaileville toivoisin, että avun hakeminen olisi helppoa, eikä sitä tarvitsisi pelätä. Rohkaistaan me lähimmäisiämme avun pariin ja toimitaan esimerkkeinä siitä, että mielen ongelmista ja terapiasta saa meidän seurassa puhua vapaasti!

Mitä ajatuksia maailman mielenterveyspäivä teissä herätti? Jutellaan kommenteissa!


Pics: Joanna Suomalainen

MUN DEITTIELÄMÄ

Mun deittielämä. Yksi niistä muutamasta aiheesta, jotka olen aina tietoisesti päättänyt pitää poissa somesta. En ole koskaan julkaissut kuvaa kumppanista, treffeistä tai parisuhdestatuksestani, mutta nyt päätettiin hypätä rakkaiden ystävieni (Mikael Renwall ja Olivia Vidael) kanssa kameran eteen kertomaan kaikki meidän deittielämistä; parisuhdestatukset, huonoimmat deittikokemukset, turnoffit, turnonit ja niin edespäin! Toivottavasti tykkäätte ja palataan taas pian xxx

LEMPIMUISTONI KESÄLTÄ 2019

Ystävän mökillä pienessä nousuhumalassa viinilasit kädessä veneellä keskellä merta, kikattaen kippurassa ei yhtään millekkään. Siinä oli sitä jotain.

Koko meidän roadtrip. Viikko parhaan ystävän ja teltan kanssa tienpäällä kiertäen paikkoja joissa kumpikaan ei ollut ennen käynyt. Yksi elämäni parhaita kesämuistoja ja ensi kesänä takuulla uudestaan!

Rannalla vietetty päivä jona ystävän koira karkasi kaksi kertaa istuessamme Hietsussa. Ystävä juoksi perässä ja minä hyvänä kaverina istuin meidän viltillä ja nauroin ihan kippurassa, kun koko ranta koitti ottaa pientä juoksijaa kiinni. Välillä ne on ne ihan tavalliset hetket.

Kun paras kaveri kotiintui. Ollaan asuttu neljä vuotta meidän ystävyydestä eri maissa ja joka kerta kun kohdataan lentokentällä tulee itku ihan yhtä lailla. En vaihtaisi tätä ihmistä koskaan mihinkään, kiitollinen taas yhdestä kesästä yhdessä.

Skoottailut. Kertaakaan en ole ajanut yksin sähköpotkulaudalla, mutta kaikki kyydittelyt ovat aina saaneet minut nauramaan ihan posket kipeinä! Miten nämä laitteet voivat olla niin hauskoja?

Kuvaus-assarina, kun pääsin ensi kertaa assistentiksi stailistille kuvauksiin. Koko kuvauspäivä oli ehdottomasti paras työkokemus joka minulla on koskaan ollut, enkä malta odottaa lisää.

Pride-kulkue. Itkin taas siitä lämmöstä, joka kulkueessa vallitsi ja tuesta, jota ihmiset toisilleen osoittivat. Yhteisöllisyytä ihan parhaimmillaan.

Kun tapasin Gubbe-mummoni ensi kertaa ja kaikki meidän hengailut sen jälkeen. Ollaan käyty kävelyille, konsertissa, luettu kirjaa… Niin arvokasta.

Lasten kanssa mökillä. Opetin siskoni lapset uimaan viimekesänä ja nyt heitä ei saanut pidettyä vedestä poissa lainkaan. Koko viikonloppu hypittiin kilpaa laiturilta kunnes hampaat kalisivat niin, että täytyi käydä lämmittelemässä.

Puistojuhlat Kalliossa ja kaikki muutkin kesän riennot, jossa on saanut tutustua täysin uusiin ihmisiin ja muistaa, mikä meissä ihmisissä on niin uniikkia; se yhteys, minkä voi rakentaa toiseen niin nopeaan. Maalattiin naamoihin glittereillä, juotiin ja syötiin, kuvattiin ja hengailtiin – niitä ihan parhaita juttuja.

Piknikit. Näitä on kuulunut tähän kesään useita ja olen niin kiitollinen, että nyt minäkin kuulun niihin ihmisiin joita ennen niin haikeasti katselin, jotka viettävät päiviä istuskellen Espan puistossa mansikoita ja skumppaa kädessä.

Flow-lauantai. Tästähän kirjoitin jo postauksen, mutta silti. Neljä tuntia etkoilua kavereiden kanssa laivalla ja sitten tanssia myöhään yöhön. Kyllä kelpasi.

Ystäväporukan reissu mökille. Oli kulunut jo neljä vuotta siitä, kun saatiin meidän kaveriporukka yhdessä mökille. Syötiin hyvin, otettiin aurinkoa, uitiin ja saunottiin, nautittiin skumppaa paljussa… Kaiken kaikkiaan mahtavat kolme päivää.

Kun pelattiin korttia kolmeen asti yöllä ystävän mökillä. Hävisin lähes jokaisen erän ja huusin silti kokoajan, että ”uudestaan”.

Kun kuvattiin asuja lintsillä, ja mulla syttyi palava halu mennä Ukkoon. Kuvaaja ei suostunut tulemaan mukaan, joten kompromissina ostin tälle vohveleita ja menin itse lapsijoukon kanssa Ukkoon. Oli ehdottomasti worth it – nauroin keuhkoni pihalle. Taigaa ei oltu silloin vielä avattu, mutta se kuuluu ehdottomasti syksyn bucket listilleni.

Uusi toimisto. Siis tarvitseeko tätä enempää edes selittää – ah. Content Corner ja sen porukka ovat tuoneet aivan uutta intoa sisällön luomiseen ja töihin on aina yhtä kiva mennä!

Se päivä kun meidän koko ystäväporukka meni yhdessä laulamaan karaokea. En tiedä miksi, mutta meidän yhdeksän hengen kaveriporukan juttu on karaoke. Aina kun lähdetään Lahdessa ulos päädytään eri karaoke-kuppiloihin, joiden keski-ikä on huomattavasti meitä korkeammalla – ja aina meillä on myös ihan valtavan hauskaa. Tästä on ollut iloakin nyt kun yliopisto taas starttasi; olen nimittäin osannut karaokessa kaikki biisit, joita jengi on vain tahtonut laulaa!

Kaikki ne yöt jotka venyivät aamuun. Niin monet ihanat juhlat, hengailut ja uudet tuttavuudet mahtuivat tähän kesään. Niin kiitollinen siitä kaikesta ja jokaisesta kokemuksesta. Kiitos kesä 2019.

Tilaa ilmoitukset uusista Shades of Scandi blogijulkaisuista suoraan sähköpostiisi. 

This error message is only visible to WordPress admins

Error: No connected account.

Please go to the Instagram Feed settings page to connect an account.

Vieritä ylös