Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

SOSIAALINEN MEDIA ON HAITAKSI MIELENTERVEYDELLESI

Onko sosiaalisesta mediasta haittaa mielenterveydelleni? Tähän kysymykseen ovat tieteellisten tutkimusten lisäksi pyrkineet vastaamaan monet tubettajat, lehtiartikkelit ja Googlen keskustelupalstat. Tiestitkö, että keskiverto ihminen tarkistaa puhelimensa 150 kertaa päivässä, eli n.15 minuutin välein? Jos jossakin viettää suurimman osan ajastaan, on sen seuraamuksista hyvä olla tietoinen. Itse olen pohtinut asiaa vuosia, ja pääset nyt sukeltamaan tekstiin, jossa on kymmenistä videoista ja teksteistä poimimiani löydöksiä. Tein omista kokemuksistani somessa myös videon. Keskustellaan ajatuksistamme lisää kommenteissa!

Mitä enemmän kommunikaatiomme siirtyy sosiaaliseen mediaan, sitä yksinäisemmiksi itsemme tunnemme.

Sosiaalisen median business-malliin kuuluu koukuttaa ja muokata käyttäjän ajatus- ja käyttäytymismalleja. Tämän takia niiden päämajoissa työskentelee koukuttavuuteen keskittyviä psykologeja. Olemassa on myös paljon huhuja siitä, että sosiaalisen median kehittäjät eivät anna edes omien lastensa käyttää kyseisiä alustoja niiden haittavaikutusten takia.

Emme ole tietoisia kaikista niitä keinoista, millä meihin pyritään vaikuttamaan ja vaikutetaankin alitajuisesti. Esimerkiksi sosiaaliseen mediaan syvälle piilotettu ideologia konsumerismista on muuttunut täysin huomaamattomaksi itseisarvoksi. Kalliiden tuotteiden, kauneusleikkausten ja meikkien ihannointi on sosiaalisessa mediassa arkipäivää. Jos aika kerran on rahaa, miksi sitä käytetään niin juuri paljon näissä sovelluksissa?

Ulkonäköpaineet

Sosiaalinen media lisää huomattavasti etenkin nuorten naisten ulkonäköpaineita. Alustat ovat oivallisia paikkoja vertailla itseään toisiin, ja omaa identiteettiä rakennetaan vasten toisten oletettuja identiteettejä. Sanon oletettuja identiteettejä, sillä moni näyttää sosiaalisessa mediassa vain elämänsä huippupuolia ja parhaita kokemuksia. Jos oma medianlukutaito ei ole vielä täysin kehittynyt, erehtyy helposti luulemaan, että toisten elämä on pelkkää ruusuilla tanssimista. Tällöin oma elämä ja vastoinkäymiset tuntuvat entistä rankemmilta. Yhä useampi myös kokee painetta näyttää elämäänsä somessa ”parempana” kuin mitä se todellisuudessa ja etsii ”Instagramin arvoisia” hetkiä, joita jakaa. Olen kuullut niin ravintoloiden kuin vaatteidenkin valikoituvan niiden ”Instagrammattavuuden” avulla. Lopulta mietinkin, kuka edes on määritellyt jatkuvan hymyilyn ja maailman ympäri matkustelun olevan parempaa elämää, kuin satunnaiset itkunpuuskat ja itsensä kehittäminen koulutuksella?

Filtterit, kuvien rankka editointi ja kauneusoperaatiot lisäävät ulkonäköpaineiden määrää. Sosiaalinen media luo huomaamattamme kuvaa siitä, että toiset ihmiset heräävät täydellisen näköisinä, eikä heillä koskaan ole iho-ongelmia tai selluliittia. Tämä, ja esimerkiksi ”glow up” videot, jossa silmäpussit peitetään ja naama pakkeloidaaan luovat ajatusta siitä, että emme ole valmiiksi tarpeeksi hyviä. Näin myös somen kuluttajista tulee ylikriittisiä omalle ulkonäölleen ja sille, millaisia kuvia itsestään voi jakaa. Sosiaalinen media myös muokkaa kauneusihanteitamme, mikä saa monet kyseenalaistamaan esimerkiksi kehoaan. Nämä alustat on suunniteltu ensisijaisesti visuaaliksi ja ne heijastavat meille utopiaa siitä, millainen ihmisen tulisi olla.

ajanhallinta

Sosiaalinen media on suunniteltu koukuttamaan. Sovellukset tarkkailevat käytöstämme ja pyrkivät kuratoimaan sisällön sellaiseksi, joka pitää meidät alustalla mahdollisimman pitkään. Tykkäykset vapauttavat mielihyvähormoneja aivoissa ja siksi tarkistamme niiden määrää jatkuvasti. Sosiaalinen media on vähintään yhtä koukuttava, kuin toisille tupakka. Pakkomielteinen puhelimen katselu on arkipäivää ja ”aavetärinä” päämme sisällä saa meidät nostamaan sen käteemme, vaikka puhelimeen ei olisi todellisuudessa tullut ilmoituksia.

Sosiaalisen median käyttö häiritsee keskittymiskykyä, vähentää tuottavuutta ja syö luovuutta. Sillä se vie tunteja päivästä, tulee helposti mielikuva siitä, ettei itsellä ole tarpeeksi aikaa tehdä asioita, joita todellisuudessa tahtoisi tehdä. Lisäksi sosiaalinen media on luonut illuusion siitä, että jokaisen pitäisi olla tavoitettavissa kellon ympäri. Sähköposteja tulee vielä klo. 23 illalla, ja viesteihin oletetaan vastattavan kymmenen minuutin sisällä. On outoa ja törkeää olla tavoittamattomissa.

FOMO

Somen yleisimpiä haittavaikutuksia on jatkuva fear of missing out, eli pelko siitä, että jää asioista paitsi. Kun somessa ystävät ovat elokuvissa, juhlimassa tai ulkona syömässä, ei oma leffailta sängyssä tunnukaan enää yhtä hyvältä. Tämä rakentaa myös ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunteita. Ihmiselle tulee helposti tarve tehdä jatkuvasti jotakin ja näyttää se somessa, saadakseen positiivista palautetta ja todistaakseen olevansa ”suosittu” tyyppi. Lepo unohtuu ja paineet kasvavat. Onkin hyvä pohtia, että kun on itse viettämässä hauskaa iltaa, ottaako paineita siitä, millaisia kuvia siitä saa someen? Onko hauskanpito sittenkin vaihtunut stressaamiseen siitä, miltä hauskanpito toisista näyttää?

NEGATIIVISUUS

Valitettavasti nettiin kuuluvat myös kiusaajat, haukkujat ja muuten vaan negatiiviset tyypit. Negatiivisuus ruokkii negatiivisuutta, ja siksi monet anonyymit keskustelupalstat täyttyvät suorastaan kuvottavista viestiketjuista. Uutena ilmiönä some on tuonut myös sen, että enää ei huolehdita vain siitä, mitä oma lähipiiri ajattelee, vaan myös siitä, mitä täysin tuntemattomat ihmiset sinusta sanovat. Tällainen ei ollut ennen edes mahdollista.

Moni somettaja on puhunut ääneen nettikiusaamisesta ja negatiivisista kommenteista, sekä niiden vaikutuksesta mielenterveyteen. Osa Hollywoodin isoimmista nimistä ei koskaan ole kirjautunut esimerkiksi Instagramiin, tai on poistanut sen mielenterveytensä takia. Moni ajatteleekin, että helpoin keino päästä eroon kiusaamisesta on poistaa sosiaalinen media puhelimesta, ja somettajat valittavat turhaan, kun helppo valinta olisi lopettaa. Ajattelen kuitenkin näin: kenenkään ei tule työpaikallaan kokea jatkuvaa haukkumista ja kiusaamista. Kiusaamisen ja negatiivisten kommenttien takia lopettaminen on sama, kuin töistä lopettaminen koska asiakas tai työkaveri ahdistelee sinua. Se on täysin ahdistelijan ongelma ja ahdistelijan käytökseen tulee puuttua, ei sen, joka ahdistelua kokee. Tottakai jos mielenterveytesi on siitä kiinni, kannattaa somet poistaa suosiolla ja toksisesta työympäristöstä poistua. On hullua, ettei kaikille ole vieläkään selvää, että haukkujan paha olo ja traumat eivät oikeuta saman tekemistä toisille. Valitettavasti, ainakin vielä, sosiaalinen media mahdollistaa anonyymin keskustelun, joka ei tosielämässä ole mahdollista. Tähän saattaa kuitenkin olla tulossa muutos, ainakin mikäli on Kiinan tilannetta seuraaminen.

Onko hetkessä enää koskaan todellisuudessa läsnä, kun kokee samalla jatkuvaa tarvetta pitää yhteyttä seitsemään muuhun ihmiseen puhelimen välityksellä?

Some tuo mukanaan myös tunteet siitä, että joku on kokoajan läsnä. Osaako ihminen enää olla yksin ja kohdata yksinäisyyttä ja tylsyyttä, vai hautautuuko tämä somee? Sosiaalinen media voi lisätä ahdistuksen ja masennuksen tunteita. Se voi saada kokemaan yksinäisyyttä ja vähentää aitoja kohtaamisia. Totumme siihen, että kokoajan puhelimen päässä on parikymmentä ihmistä. Siksi emme enää keskity siihen ihmiseen jonka kanssa olemme kasvokkain, vaan pidämme puhelimen toisessa kädessä somet auki ja ”keskustelemme” samalla toisten kanssa. Se syö entisestään aidoilta kohtaamisiltamme.

Tulevaisuus

Mikä sitten on tulevaisuus? Ainakin sen tiedän, että Instagram väittää tekevänsä muutoksia auttaakseen käyttäjiensä mielenterveyttä. Se on aikeissa poistaa tykkäykset näkyvistä ja estää tietynlaisten kosmeettisia hoitoja ja ”ihmelaihtumista” mainostavan sisällön alle 18-vuotiailta käyttäjiltä, tai jopa kokonaan.

Jos some tuntuu vievän mehusi ja ahdistavan, voit saada apua hetkellisestä somepaastosta, eli sovellusten poistamisesta viikoksi tai pariksi. Itse poistan ne vähintään päiväksi viikossa, jotta pääsen palautumaan kunnolla. Sovellusten selailusta tulee helposti tapa, ja paine päivittää, kommentoida ja vastailla viesteihin kasvaa käyttäessä. Siksi omaa käytöstään ja ajatusmallejaan somessa on tärkeää tarkkailla. Jos ahdistus on jatkuvaa, suosittelen hakeutumaan terveydenhoidon ammattilaisen luokse. Kun tilanne on tarpeeksi pitkällä, ei siihen välttämättä toimi enää hetken lakkoilu.

Somessa on myös paljon hyvää, kuten eri näköiset, kokoiset ja väriset vaikuttajat, sekä sen tarjoama vertaistuki. Yksi helppo asia minkä voit tehdä parantaaksesi fiiliksiäsi somessa, on tarkistaa listan niistä ihmisistä, joita seuraat. Yhtä lailla kuin voit vaikuttaa siihen, keillä ympäröit itsesi elämässäsi, voit myös vaikuttaa siihen, keillä ympäröit vapaa-aikasi somessa. Olemassa on myös paljon positiivisia vaikuttajia. Tässä kaikkien ystävieni lisäksi muutama suosikeistani: @lisaolivetherapy , @morganharpernichols , @regen_health , nuda.sisters , @yesgirlofficial & @emmnotemma

Ketkä vaikuttajat on hyväksi sun mielenterveydelle? Jaa meille alla!


Lue lisää:

Vihapuhe sosiaalisessa mediassa

Kateudesta voimavara

9 helppoa tapaa vähentää aikaa puhelimella

Miten saada parempi itsetunto

1 ajatus aiheesta “SOSIAALINEN MEDIA ON HAITAKSI MIELENTERVEYDELLESI”

  1. Super postaus! On ihan karmeeta, miten helposti puhelin eksyy käteen ilman ilmoituksiakin. Kun luin jostain, että aivot tarvitsevat myös tylsiä hetkiä voidakseen hyvin, on puhelin useasti esimerkiksi odottaessa jotakin jäänyt useasti taskuun.

    Instagramissa esimerkiksi @empuskaa ja @laurarosilla saavat hyvälle mielelle! Vaikka sisältö onkin sellaista, että kaikkia huonoja asioita ei jaeta, pirteys ja iloisuus näistä tileistä tarttuu itseenkin.

    0

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös