5 POSITIIVISTA ELÄMÄSSÄNI JUURI NYT

Mikä kaikki elämässä on hyvin juuri nyt? Ihana Marianne pyysi minua osallistumaan positiivisuushaasteeseen, johon lähden mukaan enemmän kuin mielelläni! Just nyt tuntuu siltä, että on paljon mistä olla kiitollinen: siis eiköhän hypätä suoraan aiheeseen.

1. Mun ura. Olen tällä hetkellä aivan unelmieni paikassa työmielessä. Ensi viikolla starttaa pesti työharjoittelussa naistenlehdessä kirjoittamassa ja ideoimassa juttuja. Bloggaajana olen luomassa omaa mediaa (ja saamassa pian uutta blogikotia), blogitoimistolla vietän päiviä upeiden kollegoiden kanssa ja nyt olen jopa Youtubessa, puhumassa ihmisille. Myös meidän yhteisö Instagramissa on jatkuvassa kasvussa, mikä on kertakaikkiaan upeaa (ootte parhaita!). Tuntuu uskomattomalta, että vielä kaksi vuotta sitten en uskaltanut edes haaveilla vastaavasta ja tässä sitä nyt ollaan. Kyllä kova työ ja usko itseen aina lopulta kantaa pitkälle. Vaikka mieltä on painanut myös pieni kriisi siitä, että kaikki tapahtuu kerralla ja miten minä nyt oikein selviän, niin aina on kaikki lopulta järjestynyt ja niin järjestyy nytkin.

2. Ystävät. Ystävyys on yksi parhaista asioista, joita tiedän elämässä. On ihanaa tuntea yhteenkuuluvuutta, jakaa ajatuksia ja oppia uusia näkökulmia. Koskettaa, nauraa, laulaa ja tanssia. Tai ihan vaan löhötä sohvalla. Yhdessä. Olen niin onnekas, että työni on tuonut minulle valtavasti merkityksellisiä ihmissuhteita ja että koulussa saan nauttia kasasta upeita ystäviä! En ota kumpaakaan näistä asioista itsestäänselvyytenä. Vaikka minulla on aina olleet suuret ystäväpiirit, muutin Helsinkiin aivan yksin ja olin ahdistunut, kun en tuntenut ketään. Nyt minulla on myös täällä verkostot joihin tukeutua. Ja mitä tulee vanhempiin ystäviini, niin Suomessa kuin Jenkeissäkin, ovat he elämässäni suuressa osassa kuten aina ennenkin. Ja se jos mikä tuntuu hyvältä.

3. Hyvä olo ja terveys. Tämä x1000. Vihdoin tuntuu siltä, että voin hengittää rauhassa. Olen aktiivisempi, voin syödä enemmän, jaksan paremmin ja todella nautin päivistäni. En kanna jatkuvaa huolta ja stressiä olostani, ja joskus jopa hetkeksi unohdan kaiken menneen. Kiitollisuus valtaa mielen aina, kun herään ilman kipuja. Olen myös enemmän kuin kiitollinen siitä, että olen löytänyt elämääni ne ammattilaiset, joiden luota lähtiessäni harteilta tippuu aina tuhat kiloa. Kyllä universumi vaan osaa <3

4. Oppiminen. Ra-kas-tan oppia uutta, ja olen niin kiitollinen, että saan olla sekä koulussa, että työssä, jossa kehittyy ja oppii koko ajan lisää. Lisäksi olen ikuisesti kiitollinen siitä, että päätin koskaan antaa terapialle mahdollisuuden. Olen oppinut ja opin jatkuvasti niin paljon itsestäni, ajatuksistani, käyttäytymismalleistani ja siitä, miksi olen sellainen kuin olen – ja miten kehittää itseäni eteenpäin. Tuntuu niin hienolta nähdä oma kasvunsa ja tietää kehittyvänsä koko ajan paremmaksi ihmiseksi. Se on oikeasti maailman siisteimpiä tunteita.

5. Tunne kuuluvuudesta. Just nyt, tässä hetkessä, tässä elämäntilanteessa, tuntuu siltä että olen aivan oikealla polulla aivan oikeaan suuntaan. Työasiat etenevät, ihmissuhteet kukoistavat (vaikka ehdin vain juuri ja juuri vastata tekstareihin, I’m so sorry) ja tuntuu, että tulevaisuus kirkastuu koko ajan. Tuntuu hyvältä kokea olevansa matkalla unelmiinsa ja uskoa itseensä ja tekemiseensä. Koti, ihmissuhteet, tavoitteet ja terveys ovat mallillaan – mitä muuta sitä voi edes toivoa?

Mikä kaikki teidän elämissänne on juuri nyt hyvin?
Haastan mukaan rakkaat Roosa Mononen, Johanna Turpeinen, JasminAleksandra

Pics: Joanna Suomalainen

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös