KUN KAIKKI MIKÄ VOI MENNÄ PIELEEN, MENEE PIELEEN

Herään kolme tuntia ennen herätyskelloani puheluun lääkäriltä, jota en muista sopineeni. Koitan unenpöpperössä päivitellä tälle vointiani, unimaski vielä silmilläni ja ilmeisesti niin epäselvästi, että tämä tahtoo varata ajan kasvokkain seuraavalle viikolle. Aikainen herätys oli siis aivan turha ja edessä jälleen ensiviikolla. Juuri tänään olisi ollut tarve nukkua pitkään, kun koko viikon huonot unet painavat taustalla, joten nuokun sängyssä vielä monta tuntia. Kun viimein nousen, päätän tehdä gluteenittomia pannareita aamiaiseksi piristämään fiilistä, mutta eilen ostamani banaanit paljastuvatkin mustiksi sisältä ja jauhotkin on loppu. Kiva. Vastailen työsähköposteihin, kunnes huomaan, että on jo kiire – enää en ehdi edes meikata. Heitän hiukset nutturalle ja nappaan laukun mukaan. Juoksien ehdin juuri ja juuri bussiin Kruunuhakaan. Paikan päällä paljastuu, että varaamani aika (paljon tarvittuun) rentoutushoitoon olikin vasta 40 minuutin päästä ja paikalla sillä hetkellä ollut asiakas tekee selväksi, ettei tahdo jakaa huonetta kanssani. Ok. Istun siis sohvalle odottamaan. Toimistolla koneeni on tukossa, enkä meinaa onnistua editoimaan mitään, ilman että se tilttaa. Vaivoin saan videon ulos ja olen tyytyväinen. Päätän, että uurastukseni saa olla tarpeeksi tälle päivää kello viideltä ja parasta olisi lähteä kotiin nukkumaan loppupäiväksi. Bussikortissani ei ole enää arvoa, joten vaikka jalkani tuntuvat painavan tuhat kiloa kävelen kotiin.

Kun vihdoin pääsen sänkyyn makaamaan, avaan hiukseni ja pesen naamani saan tekstarin terapeutiltani. Meillä oli sovittu aika 10 minuuttia sitten – oletko tulossa? Katson kelloa: 18.10. Pomppaan ylös – vielä ehtii puoleksi tunniksi jos poljen nopsaan. En löydä kypärääni mistään ja juoksen ulos huomatakseni, että olen lukinnut sen kiinni pyörääni. Ulkona on satanut yöllä, joten kun laitan sen päähäni hiukseni ja housuni kastuvat sadevedestä, mutta nyt ei ole aikaa jäädä kuivattelemaan.

Terapiassa minulle huomautetaan nätisti mutta topakasti, että liekö uupumus taas lähellä. Ei ole totta. Se on viimeinen asia, jonka tahdon tänään kuulla, mutta tiedän hänen olevan oikeassa. Vaikka kalenteri on ihan täynnä moneksi viikoksi, on minun pakko jälleen hidastaa. On paljon parempi olla tietoisesti läsnä ja tehdä vähemmän, kuin säntäillä jokapaikkaan hirveällä kiireellä ja olla keskittymättä siihen, mitä on meneillään. Nyt pitää taas maadoittua hetki ja koittaa asettaa prioriteetteja. Kaikkeen ei voi pystyä ja untakin tarvitsee. Palaan kotiin mieli maassa siitä, että olen taas päästänyt itseni tähän tilanteeseen.

Välillä elämä ei mene niinkuin leffoissa ja se on ihan sitä normaalia. Jokaisen arkeen kuuluvat huonot päivät ja huonot fiilikset, vaikkei niitä aina somessa hehkutettaisiinkaan. Armollisuutta ja hyvää viikkoa jokaiselle, muistakaa ottaa myös aikaa itselle xx

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa ilmoitukset uusista Shades of Scandi blogijulkaisuista suoraan sähköpostiisi. 

This error message is only visible to WordPress admins

Error: No connected account.

Please go to the Instagram Feed settings page to connect an account.

Vieritä ylös