Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

SELFMADE

Moikka kaikki ja mitä ihaninta tiistaita! Minun viikkooni ei ole ehtinyt vielä kuulua mitään maata mullistavaa. Olen joogannut, etsinyt huonekaluja uuteen asuntooni ja lukenut kasapäin niitä vanhoja lehtiä. Eilisen vietin Joannan luona. Tarkoituksena oli pitää ”toimistoa” yhdessä, mutta muutamaa muokattua kuvasarjaa enempää en siinä höpinän ja naurunremakan sekoituksessa onnistunut tekemään haha. Uusi yritys on otettava kuitenkin taas pian, sillä olen aina iloinen kun on seuraa töitä tehdessä. Olen itseasiassa niin seurallinen ihminen, että jo pienenä soitin naapurista kaveri kylään, jos piti siivota. Saan asiat lähes poikkeuksetta aina tehtyä nopeammin kun on joku kenen kanssa jutella (tiskitkin hoituvat parhaiten Facetimettaessa). Olen koko ikäni omannut laajan kaveripiirin ja syntymäpäivinäni omakotitalomme täyttyi aina molemmissa kerroksissa ystävilläni. Yksin asuessa oli kuitenkin hienoa huomata, etten ole millään tapaa riippuvainen ihmisistä. Olen saanut kuulla monesti, että olen niin itsenäinen ja rohkea, mutta kyseenalaistin näitä luonteenpiirteitä ennen omilleni muuttoa sosiaalisuuteni takia. Ja olihan se alkuun shokki ettei uudella paikkakunnalla ollutkaan päivittäin ihmisiä joita nähdä ja kivatkin asiat joutui tehdä yksinään, mutta nopeasti huomasin onneksi nauttivani myös ihan vain omasta seurastani. Se oli todella tärkeää huomata, sillä vaikka nyt minulla onkin jo paljon ystäviä Helsingissä, ei enää jännitä ollenkaan, miten pärjäisin jos joutuisin jostain syystä muuttamaan uudestaan.

Hi everyone and happy Tuesday! My week has been very ordinary so far. I’ve been doing yoga, looking for furniture for the new apartment and read tons of old magazines. I spent yesterday at Joanna’s, we we’re meant to have our own ”office day”, but besides two sets of edited photos I couldn’t get anything done in the midst of all the chatting and laughing. I’m gonna give it a new try soon tho, because I love working with other people! I ’m so social by my nature that I get everything done better with company. When I was a kid I even called my friend to come over when I had to clean my room and these days Facetimes are the best while doing dishes haha. I’ve always had a large group of friends in my life and on my birthdays our home has always been filled with friends in both floors. While living alone I’ve been very happy to see, that I’m not dependent of other people thought. I hear so often about my independence and strength, but I didn’t truly believe these characteristics before I actually moved to live by myself. And it was a shock at first. I didn’t have someone to hangout with everyday in Helsinki and I had to do a lot of fun things alone, but I discovered fast that I enjoyed my own company as well. It was an important lesson to learn, because even thought I have a lot of friends in Helsinki these days, I love knowing that I would be comfortable even if I had to move again one day.

Olen haaveillut kyvystä tehdä omat vaatteeni niin pitkään kuin vain muistan, ihan pienestä tytöstä saakka. Nyt kun vapaa-aikaa on löytynyt enemmän kuin koskaan ennen, inspiroiduin upean Reetan @FashionStatement blogista ja päätin harjoitella kutomaan! Toki kudottua tuli jo yläasteella, mutta se taito jäi valitettavasti niille teilleen ja unohtui heti ensimmäisten villasukkien valmistuttua. Nyt kun sain tekniikkaa taas haltuun ja pääsin vauhtiin innostuin niin kovin, etten voi edes mennä nukkumaan ilman iltaista kutomis-sessiotani! Muutama kuukausi sitten alkaneesta innostuksesta on syntynyt jo kolme villapaitaa ja tuntuu että kehityn jatkuvasti. Tämä kuvissa esiintyvä paita oli ensimmäinen työni ja lähinnä harjoittelua; tein sen vanhempieni kotoa varastosta löytyneistä langoista, joista riitti juuri ja juuri raidalliseen pusakkaan. Yllättäen paita on kuitenkin muutaman kerran jo eksynyt päälleni, eikä se ensimmäiseksi työksi ole ollenkaan surkea! Kun talvi on ohi ja puikot aika laittaa pois, toiveissa on vihdoin palata ompelukoneen ääreen ja alkaa taas harjoittelemaan taitoja sen kanssa. On ihanaa luoda asioita itse ja tottakai tietää tasan tarkkaan kuka vaatteeni valmistaa. Pienillä askelilla, mutta jostakin kaikki lähtee ja kuten jo tiedämme, kaikki on niin paljon helpompaa kuin vain tarttuu härkää sarvista ja aloittaa! Ihanaa iltaa xx

I’ve been dreaming of making my own clothes as long as I can remember, ever since I was a little girl. Now that I have more free time in my hands than ever before, I got inspired by the lovely Reetta’s @FashionStatement blog and decided to learn to knit! Of course I’ve already knitted in secondary school, but unfortunately I gave up on that skill as soon as I got done with my first pair of woolen socks. Now that I got a hold of the technique again I’ve been on such a roll I can’t even go to bed before knitting for a while on my sofa! A hobby that started a few months ago has already made me create three sweaters and it feels like I’m getting better by the minute. The sweater you see in the pictures was my first creation and mainly practice; I made it while staying at my parents house out of yarn I found from their stock that barely made a striped sweater. Quite surprisingly I’ve worn it a few times and it isn’t bad at all for first trial! When the winter is behind us and it’s time to put my knitting needles away, I hope to get back on my sewing machine and practice my skills with it. I love creating things by myself and of course to know exactly who makes my clothes. Baby steps, but everything starts from somewhere and like we already know, everything gets just so much easier when you just take the first step and start! Have a great night xx

Pics: Vilma Vitikka

ALL RELAXED & DONE WITH INSTAGRAM

Moikka kaikki ja aivan ihanaa sunnuntaita!♥ Täällä päässä kirjoittelee niin rentoutunut tyttö, etten tiedä miten päin olla. Olen nimittäin virallisesti lomalla ja ottanut siitä jo nyt kaiken ilon irti! Kävin tiistaina suorittamassa viimeisen tentin ja vielä korottamassa sen numeroa keskiviikkona, kun kello kahdelta poistuin tenttitilasta hymyssä suin oli fiilis todella erikoinen. Vihdoin oli sellainen olo, että voi ottaa niin rennosti kun huvittaa. Lähdin jo keskiviikko iltana kohti Hollolaa, missä neljä päivää vaan katsottiin leffoja ja syötiin hyvin. Molemmat siskoni kumppaneineen olivat samaan aikaan kylässä ja täydessä olohuoneessa omakin olo tuntui niin täydeltä. Kun poikkesin ystävieni kanssa teekupeilla uudella huoltsikalla, muistin mikä täälä asuessa viehätti (ja silloin aikanaan harmitti): meikittä, hiukset nutturoilla ja päällä joustavimmat vaatteemme nauroimme rämäkässä välittämättä ollenkaan siitä mitä ympärillä tapahtui. Teekupit olivat sellaiset rumat huoltoasema kupposet ja yksi ystäväni oli tilannut tarjottimen roskaruokaa, visuaalisuus oli tilanteesta kaukana, eikä kellään ollut puhelinta käden ulotettavissa. Sellaista on ollut ikävä.

Jätin myös suosiolla reissun ajaksi taas somet sivuun ja ruutuaika pysyi päivittäin alle tunnissa. Tällaisten paastojen jälkeen kun palaa puhelimen ääreen, ei Instagramin feed kiinnosta enää ollenkaan. Välillä siitä on vaikeaa inspiroitua tai löytää iloa, kun jokainen juttu tuntuu jo eilen nähdylle ja etusivun sommitelmat toistavat itseään. Lisäksi ahdistun välillä kun mietin, mikä vaiva minkäkin kuvan taustalla on, näen pakollakin mielessäni kameran takana kyykkivän puolison. Tiedän etten itsekään noudata tätä kaavaa, mutta minulla on aika ajoin ikävä sitä aikaa kun käytettiin Instagramin omia filttereitä ja kuvat julkaistiin sillä hetkellä kun ne napattiin. Meininki oli jotenkin huoleton, tykkäykset tulivat kavereilta ja paikka todella yhdisti ja loi keskusteluja, ei vähentänyt niitä. Tiedän ettei menneeseen ole paluuta, mutta olen tullut hieman sellaisiin ajatuksiin, etten enää tiedä mikä kyseisessä platformissa itseäni innostaa. Käännyn yhä enemmän blogi-ihmiseksi ja olenpa viimeaikoina löytänyt muutaman tubettajankin, joiden videoista saan iloa. Toivon toki löytäväni taas sen inspiraation jota Instagramista ennen sain uudestaan, ehkä jos pidennän paastoani entisestään ja odotan joulun ohi, katson jos se helpottaisi tilannetta. Tällä hetkellä tuntuu ettei mikään oikein kolahda. Ja ehkä hyvä niin. On ainakin paljon enemmän aikaa oman sisällön luomiselle ja bloggaamiselle. Tässä inspiraation puutteessa päädyin Hollolassa selaamaan vanhoja lehtiä. Ajatuksissani oli leikellä vuosia säilötyistä lehdistäni jonkin näköistä unelmakarttaa. Tein yhden sellaisen kesällä, mutta se tuntuikin valmiina jotenkin ahdistavalta. Vähän kun jonkun toisen unelmia katsoisi. Päädyin lukemaan näitä lehtiä ja sieltä erityisesti silmiini pisti Maija Vilkkumaan haastattelu vuodelta 2010, jossa hän kertoi ainakin 7 syytä, miksi nykyajan teinit ovat hänen silmissään niin tylsiä. Näihin kuuluivat materian kuluttaminen, muotiblogit ja niiden seuraaminen ja kapinahengen puuttuminen. Hullua tulla minun suustani, mutta alku naurahdusten jälkeen samaistuin niin moneen Maijan pointtiin. Suorituskeskeisyys, materian tärkeys, jatkuva kiire ja se ihmisten muuttuminen toistensa peilikuviksi todella ahdistavat. Olisi hienoa kokea olevansa kaiken tämän yläpuolella, mutten vielä ole lähelläkään tilannetta jossa rentous, riippumattomuus materiasta ja aina säväyttävän erilaisen sisällön tarjoaminen olisivat minulle arkipäivää tai toteutuisivat edes kerran viikossa. Aina on kuitenkin hyvä keksiä asioita joissa itseään kehittää, ja rentous onkin ensimmäisenä listallani haha!

Olin suunnitellut viimeisteleväni tämän jutun junamatkalla, mutta törmäsinkin asemalla ystävään joka oli suuntaamassa etelänlomalle, enkä malttanut pitää hetkenkään taukoa jutustelustamme junassa. Nyt makaan kotini sängyssä (lattialla olevalla patjalla) ja vieressäni odottaa suuri pino lehtiä (ja kavereiksi lautasellinen pilkottuja persimooneja) joiden maailmaan aion sukeltaa heti tämän postauksen julkaistuani.. Sitä inspiraatiota etsiessä. Ihanaa iltaa jokaiselle xx

Pics: Joanna Suomalainen

EXACTLY A YEAR SINCE

Hei kaikki ja ihanaa Itsenäisyyspäivää!♥ Minulle tämä päivä meinaa itsenäisen Suomen juhlimisen rinnalla, myös hieman jotakin muuta. Tänään on tasan vuosi siitä, kun aloin vuoden mittaisen kamppailun terveyteni kanssa. Kun kuljimme vuosi sitten ystäväni kanssa kohti kauppatoria katsomaan 100-vuotiaan Suomen kunniaksi järjestettävää ilotulitus-spektaakkelia, kerroin, että minulla on hieman outo olo. Puoli tuntia myöhemmin, rakettien pauhatessa taivaalla, samainen ystävä teki kaikkensa saadakseen kannettua tärisevän ruumiini taksiin. Silloin en vielä ymmärtänyt mitä tuleman piti, mutta vietettyäni seuraavat viikot tutkimuksissa ja eri lääkäreiden vastaanotoilla alkoi totuus hahmottua. Kyseessä ei ollutkaan mitään nopeasti ohimenevää, muutamalla lääkkeellä hoidettavaa. En oikein tarkkaan muista mitä kaikkea elämässä oli silloin meneillään. Kävin yliopistoa ja työskentelin itseni puhki rakkaassa työssäni, koitin asettua uuteen kotikaupunkiini ja työ Nouwilla orasti edessä. Keho ja mieli kävivät kierroksilla ja kuittasin heikotukset ja kivut tapani mukaan hymyllä ja hälläväliä-asenteella. Pitkään koitin jatkaa töissä vielä Itsenäisyyspäivää seuranneen vuodelevon jälkeenkin. Niin pitkään tarkalleen, että jouduin vuorojen aikana makaamaan takahuoneen lattialla koittaen kerätä hengitystäni ja välillä pyyhin kyyneleeni ovella, ennen kuin astuin työvuoroon. Nyt jälkikäteen ja objektiivisesti katsoen minun olisi pitänyt lopettaa työt aikaa sitten ja kenties olisin voinut lyhentää tätä kehoa ja mieltä syönyttä ajanjaksoa edes hieman, jos olisin suostunut pitkäjaksoiseen vuodelepoon ja hoitoprosessiin jo heti kun sitä minulle määrättiin. Siksi tahdonkin kirjottaa tästä itselleni todella vaikeasta aiheesta teille. Jotta mahdollisesti säästäisin edes yhden ihmisen niiltä kivuilta, jotka itse jouduin kärsimään ja joita en toivo kellekään toiselle koskaan. Kun keho pakottaa lepäämään, on levättävä. Opin kaikista vaikeimman kautta kuuntelemaan itseäni ja ehkä hyvä niin. Ne kivuliaimmat oppikoulut kun eivät koskaan oikein unohdu.

Hi guys and happy Finnish Independence Day!♥ For me this holiday means celebrating my independent home country, but something else too. Today marks a year since I started my year long battle with my health. A year ago when me and my friend were walking to watch the firework-show for 100-year-old Finland, I told her I was feeling a little off. Half an hour later that same friend was doing her all to help my shivering body into a cab. Back then I didn’t really see what was infront of me, but during the next few weeks when I was going from doctor to doctor and test to test I started to realize the bigger picture. This wasn’t going to pass quickly or be fixed with a few pills. I can’t really remember everything that was going on in my life back then. I was studying in university, working tiredless in my beloved job, trying to settle into my new hometown and my new job with Nouw was just around the corner. My body and mind were on under so much and yet I smiled my way through all the pains and light-headedness. I tried to keep going to work still after the bedrest that followed that day. I went to work for so long in fact that I had to spent some of my time there lying on the backroom floor trying to catch my breath and somedays I swiped my tears before entering my shift. Looking back at it objectively, I can see that I should’ve stopped working a long time ago and maybe I could have shortened this period that ate my body and mind so much, had I started treatments and bedrest when I first was instructed to. That’s why I felt like writing about this very hard topic for me. So I could maybe spare just one person from all the pain I went through and that I wish upon no-one. When your body tells you to rest, you need to rest. I learned to listen to my body the hardest way, and maybe that’s for the best. You see the hardest lessons are the ones we never really forget.

Kun tänään sain herätä hymyillen ja ilman kipuja, tuntui se edelleen ihmeeltä vaikka jo kuukauden olen totutellut uuteen, pääsääntöisesti hyvään olooni. Mietin miten erilaista on pystyä asioihin ilman jatkuvaa pelkoa. Toki edelleen mieltäni varjostaa uhka asioiden palaamisesta ennalleen, mutta nyt on opeteltava nauttimaan tästä, mitä on, tulevan pelkäämisen sijaan. On suuri siunaus olla terve ja kokea kykenevänsä samoihin asioihin kuin muutkin. Ehkä vuoden päästä tämä ajanjakso on minulle vain muisto muiden mukana, mutta juuri tällä hetkellä en koe, että voin enää koskaan ottaa terveyttäni itsestäänselvyytenä. Ja toisaalta hyvä niin. Onpahan joka aamu vielä yksi syy lisää olla erityisen kiitollinen heräämisestä siihen ihan tavalliseen oloon. Muistetaan olla kiitollisia niistä asioista mitkä meillä on hyvin! En tiedä teistä, mutten itse olisi selvinnyt näin pitkälle jossen olisi pitänyt päiväkirjaa asioista, joista minulla oli syytä olla kiitollinen. Joinakin päivinä kun en päässyt sängystä ylös, listaan saattoi kuulua ainoastaan ystävien viestit ja ikkunasta orastava auringonvalo. Pikkuhiljaa aloin keksiä lisää syitä olla kiitollinen, vaikken voinutkaan poistua kotoani, kuten mahdollinen tulevaisuus, pehmeä peitto, Frendit, kuuma sitruunavesi, hyvät muistot… Näillä sanoilla, ihanaa ja toivottavasti kiitollisuuden täyteistä Itsenäisyyspäivää teille jokaiselle xx

When I got to wake up this morning smiling and pain-free, it still felt like a miracle thought I’ve tried to get used to my new, mainly good, feeling for a month. I’m still in awe how different it is to be able to do things without constant fear. Sure my mind still keeps reminding me how things can go back, but for right now I need to learn to enjoy what is, instead of being afraid of what might lie ahead. It’s a huge blessing to be healthy and able to do the same things as others. Maybe in a year this period in my life will be just a memory amongst others, but right at this moment I don’t see myself ever taking my health for granted again. But then again, that might just be a blessing in disguise. At least now I feel very grateful each morning when I wake up feeling just normal. We should all remember to be thankful for all the things that are good in our lives! I don’t know about you, but what has got me through a lot in my life is keeping a gratitude journal. On the first days when I couldn’t get up from my bed I wrote just a few things like messages from friends and the sunlight coming in from the window. Slowly I started coming up with more things to be grateful for tho I was still laying in bed: future, soft blanket, Friends, hot lemon water, good memories… With that in mind I hope you have a great, gratitude filled day xx

Pictures: Vilma Vitikka

I DESERVE EVERYTHING

Hei kaikki ja ihanaa joulukuuta!♥ Joulukuu tuntuu juuri nyt niin hyvältä, vaikken erityisemmin omaakkaan joulutunnelmaa. Jo tänään, joulukuun toisena, unohdin avata kalenterini luukun… Luulenpa, että lumen puute ja pitkä aurinkoinen syksy ovat vaikuttaneet olotilaani. Lisäksi viime vuonna työskennellessäni vaatekaupassa kuulin joka päivä kuusi tuntia joulumusiikkia kaiuttimista ja auttelin asiakkaita joululahjaostoksilla, joten tunnelma rakentui silloin väkisinkin ajoissa haha. Ollaanko sillä puolen ruutua jo joulutunnelmissa? Nämä kuvatkaan eivät varsinaisesti viittaa joulukuuhun, vaikka niistä kovasti pidänkin. Rannalla kuvaaminen oli todella hauskaa (etenkin kun jaetaan kuvaajan kanssa melko sama huumori haha), ja hyytävään viimaan en tätä takkia paremmin olisi voinut varautua. Nappasin kyseisen ihanan takin Nellyn tilaisuudesta josta kirjoitin muutama viikko taaksepäin. Olin katsellut sitä netistä pitkän aikaa ja ilahduin valtavasti kun kuulin, että voin lähteä kotiin se päälläni! On helpottavaa omata muutama statement-takki päiville, jolloin asuni tuntuu liian synkälle ja mustalle. Sitä paitsi, tähän vuodenaikaan sillä mitä ulkovaatteiden alla on, ei enää niin kovin ole väliä haha!

Hi guys and wonderful December!♥ December feels so good right now, tho I’m not on a too festive-mood. Already today, on December second, I forgot to open up my calendar… I think that it has something to do with the fact that there is no snow and the fall was so long and sunny this year. Also, I worked in a clothing store last year where I heard Christmas music for six hours daily and was helping customers with their gift-shopping all day long, so I was made to feel festive very early on haha. Are you guys already feeling festive? These pictures are not saying much about the season either… It was a lot of fun shooting on the beach (especially with someone with such a similar sense of humor) and I couldn’t have prepared better for the freezing wind (I couldn’t feel any cold through this coat). I got the coat form Nelly’s event I wrote for you a few weeks back. I had been looking at it online for a while and got so excited when they told me I could walk home with it! It makes life easier when you own a few statement coats to wear when the rest of the outfit feels too dark or black. Besides, this time of the year, what’s under your winter coat doesn’t even matter that much haha!

Juuri nyt istun junassa ja kuulokkeista pauhaa Ariana Granden Dangerous Woman. Viimepäivät ovat lentäneet siivillä, vihdoinkin. Olen odottanut niin kauan, että voisin osallistua illanistujaisiin ja olla paikalla loppuun saakka, viettää aikaa kaukana kotoa huoletta ja istua tuntia rakkaiden ystävien kanssa tuijottamatta jatkuvasti kelloa. Kuluneina viikkoina olen kulkenut askel kerrallaan lähemmäksi tilaa, jossa toivon voivani loppuelämäni olla. Huolettomampi, vahvempi, kykenevämpi. Toki uusi energia vaati vastapainokseen myös paljon lepoa, minkä huomasin torstaina nukkuessani ensimmäistä kertaa vuosiin päiväunia(!!) ja myös lauantain vietin sängyssä lehtiä lukien ja kutoen. Tuntuu hullulta, että nyky-yhteiskunnassa kaikki pitäisi ”ansaita”. Ennen ajattelumaailmani oli sellainen että ”tämän tehtävän jälkeen ansaitsen syödä” ja ”kun olen siivonnut niin vasta sitten ansaitsen huilata hetken” ja niin edelleen… Sitä ajattelumallia pyrin edelleen aktiivisesti korjaamaan. Kehon pyyntöjen toteuttamiseen ei tarvitse erillistä lupaa, eikä halujaankaan tarvitse ansaita. Niin kauan kun kuuntelen itseäni ja erityisesti kehoani, on jokainen päätökseni ansaittu. Ihanaa kuun alkua jokaiselle, jutellaan taas super pian kun olen saanut lukukauden viimeisen tentin taputeltua (wish me luck)! xx

I’m currently sitting in a train and my headphones are playing Ariana Grande’s Dangerous Woman. The last few days have really flown by, finally. I’ve waited so long to participate in gatherings without being the first person to leave, to hang out far away from home without worrying and to sit with my beloved friends for hours without having to stare at my clock. The past few weeks I’ve been slowly moving towards a space, where I wish I can spend the rest of my life. More carefree, stronger, more able. The new energy has taken its toll thought which I noticed on Thursday when I took a nap for the first time in years(!!). I also spent Saturday in bed just reading magazines and knitting. It feels crazy to me, that in todays society everything needs to be ”deserved”. I myself used to think that ”after this task I deserve to eat” and ”when I’ve cleaned my room, then I deserve to rest” and so on… It’s a way of thinking I’m continuously trying to change. I don’t need a permission to fulfill my body’s needs and I don’t need to deserve to do what I feel like doing. As long as I’m listening to myself and my body, I’ve deserved every single choice I make. Hope you all have a great start for your December, I’ll talk to you again very soon after my last exam (wish me luck!) xx

Pics: Albert Romppanen

Tilaa ilmoitukset uusista Shades of Scandi blogijulkaisuista suoraan sähköpostiisi. 

Vieritä ylös