KUIN SYKSYLLÄ

Uskokaa tai älkää, nämä kuvat on otettu viime viikolla. Siis tammikuussa, keskellä Suomen ”talvea”. Siinä missä toisia poikkeuksellisen lämmin sää saattaa ilahduttaa, minua se huolestuttaa niin paljon, että pelkkä asian ajatteleminenkin ahdistaa. Poikkeukselliset sääilmiöt, kuten Norjan talven lämpöennätykset ja kuivuuden ja kuumuuden ruokkimat Australian maastopalot ovat toivottavasti pakottaneet skeptikotkin uudelleenmiettimään ilmastonmuutoksen todellisuutta. On pelottavaa ajatella, että esimerkiksi maailman vaikutusvaltaisimpiin maihin kuuluvien Yhdysvaltojen johtaja ei usko ilmastonmuutokseen, eikä koe tarvetta tehdä päätäntätason muutoksia. Enää ei riitä pelkkä hiilineutraalius, vaan pitäisi päästä kovaa kohti hiilipositiivisuutta. Siinä vasta päättäjille tavoitetta, ympäri maailman. Politiikan näkökulmasta elämme niin mielenkiintoista (pelottavaa) aikaa, että on kieltämättä aika mahtavaa olla politiikan ja viestinnän opiskelija, kun luennoilla pystytään käsittelemään ajankohtaisia aiheita. Enää ei harmita, että kevään kurssit ovat lähes kokonaan politiikkapainotteisia.

Juuri nyt pelottaa, onko jo liian myöhäistä. Tuleeko vihreistä talvista seuraaville sukupolville normaali asia ja lumesta pelkkä muisto? Tuleeko juomakelpoisen veden kriisi jo meidän elinaikanamme? Synnyttääkö ilmastonmuutos pakolaiskriisin seuraavina vuosikymmeninä? Nämä ovat osa niistä syitä, miksi jokaisen pitäisi puhua aiheesta epätäydellisyydestään huolimatta ja tehdä arjessaan niitä muutoksia, mitä voi. Jos jokainen ajattelee, ettei mitenkään voi vaikuttaa, ei kukaan tee mitään. Yhtä täydellisestä vihreää kuluttajaa parempi on kymmenen epätäydellistä. Näihin ajatuksiin. Toiveikasta viikkoa jokaiselle x


Lisää aiheesta:
Muodikkuus maksaa?
Helsingin parhaat kirpputorit keskustan tuntumassa
Teenkö tarpeeksi?
Älä osta mitään -päivä
Suurin asia, minkä voit tehdä ilmaston eteen

OUTFIT:
SCARF – Marja Kurki
EARRINGS – Bik Bok*
BAG – Furla
SHIRT – Kappahl*
SHOES – Adidas
COAT & PANTS – Borrowed

Pics: Roosa Mononen

  • Sini sanoo:
    0

    Tämä talvi on kyllä ollut tosi huolestuttava ja hämmentävä! Näillä korkeuksilla lunta sentään on, mutta pakkaset eivät todellakaan ole yltäneet kunnon tammikuun tasolle ja sää näyttää aivan kuin kevät olisi jo tulossa. Tosi hyvä, että kirjoitat tästä aiheesta kans tänne!

  • 0

    No niin on😭 Moni ihannoi tämän talven säätä, niin tuntui että täytyy mainita myös se kääntöpuoli… toivotaan, että se talvi vielä sieltä tulee ❤️

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

MIKSI ON NIIN HEMMETIN VAIKEAA PITÄÄ TAUKOA?

Istuin juuri blogitoimistollamme Content Cornerissa 9 tuntia, ensin aamupäivän Kriseldan ja sitten iltapäivän Vilman kanssa. Tässä ajassa en saanut paljoa aikaiseksi. Muutaman videon ladattua ja kuvat editoitua. Tuskin ollenkaan tekstiä. Molemmille naisille kerroin ongelmastani: että nyt uuvuttaa kaikki syksyn suorittaminen ja tämä kirjoittaminen ei ihan lähde vetämään. Pää lyö tyhjää vaikka kuinka tuijottaisin ruutua, enkä rehellisesti sanottuna tiedä onko minulla järkevää sanottavaa. Molemmat naiset olivat samaa mieltä: nyt pientä lomaa ja vähän rennompaa meininkiä. Takaisin sitten uudella energialla. Yliviivasin illalla tulevat postaukset kalenterista. Miksi hemmetissä on niin helppoa kertoa toisille, mikä on oikein ja sitten on niin vaikea noudattaa itse samoja neuvoja?

Huomaako kukaan, kun poistelen viikonlopuiksi Instagrammia tai päivitän blogin vain kerran viikossa? No tuskinpa. Silti sitä itse ajattelee olevansa jotenkin huonompi somettaja, kun ei jaa kokoajan elämäänsä. Vaikka enhän siitä kaikkea jaa silloinkaan, kun somet puhelimesta löytyy. Tahtoisin ottaa rennompaa otetta meininkiini, mutta jostain syystä takaravossa on sellainen pieni paha ääni, joka kieltää lomat ja syyttää laiskaksi. Tehtäväni onkin opetella siitä eroon ja panostaa sisältöön silloin, kun siihen on energiaa. Onneksi on ihania työkavereita, jotka välittävät jaksamisestani ja ymmärtävät ajatukseni. Ja sitten ovat tietysti omat tekstini sekä päiväkirjassa, että täällä, jotka muistuttavat liian suorittamisen seuraamuksista.

Pidin viikon loman uutena vuotena ja sain sen jälkeen kaikki työt tehtyä päivässä. Mieli vaatii välillä irtioton jotta se jaksaa suoriutua. Niin se vain on. Tähän postaukseen aion palata ensi kerran, kun koen ettei ole aikaa lomailla. Armollista, levon täyteistä viikkoa jokaiselle xx

Pics: Joanna Suomalainen

    Kommentoi

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    ELÄMÄNTILANNE JUURI NYT – REHELLISESTI

    ”Miten sä oikein jaksat ton kaiken?”. Tätä kysymystä kuulen usein, ja välillä esitän sitä myös itsellenikin. Miten mä oikein jaksan tän kaiken? Käyn yliopistoa, kirjoitan freelancerina muotijuttuja, sometan työkseni ja vietän pitkiä työpäiviä Fokus Median katon alla tekemässä some-prokkista muotilehdille. Usein viikon tunnit eivät tunnu riittävän: neljä päivää yliopistolla, kolme päivää Fokuksella, kaksi päivää Content Cornerilla ja loput hommat kotona. Minun puolestani viikossa saisi olla ainakin kymmenen päivää. Ympäri kellon työskentelyä helpottaa se, että rakastan täydestä sydämestäni kaikkea mitä saan tehdä. En kuitenkaan tahdo valehdella: arki kaikkien näiden asioiden ympäröimänä ei usein ole laisinkaan helppoa. Se vaatii kompromisseja ja usein vapaa-ajasta luopumista. Silloin kun en ole töissä tai koulussa ajattelen töitä tai koulua, ja ainut paikka jossa todella pääsen niistä irti on kuntosali. Välillä väsyttää niin, etten pysty keskittymään mihinkään kunnolla.

    On päiviä, jolloin ajattelen, että kunpa saisin vain blogata. Sitten on niitä, kun mietin, että voisinpa vain käydä yliopistoa. Ja sitten niitä, jolloin mietin, että voisin elää loppuelämäni onnellisena kirjoittaen vain Cosmopolitanille. Ja sitten, kerran muutamassa viikossa on niitä päiviä, kun en tahdo nousta sängynpohjalta ollenkaan – ”minä lopetan kaiken, minä en enää jaksa, tämä oli tässä”. Uuvuttaa. Silloin haaveilen vain pitkästä lomasta ja päivän viettämisestä sängyssä. Tiesin kuitenkin, mihin lupauduin siihen lupautuessani. Siihen, että arkeni on nyt tällaista, ja usein kotiin päästyäni en tahdo muuta, kuin kaatua sänkyyn ja tuijottaa sarjaa. Se on juuri nyt ihan ok. Ennen en sallinut itselleni moista ”laiskottelua”. Nyt tiedän, että mieleni ja kehoni tahtovat nollata, jos aion jaksaa seuraavankin päivän. Se on sallittava. Lohduttaudun usein siihen ajatukseen, että tämä on nyt vain tällainen elämäntilanne. Samalla, en tahtoisi tämän koskaan loppuvan. Pelkään, etten aina saa tehdä täysiä päivä asioita joita rakastan. Siksi pyrin samalla nauttimaan tästä kaikesta parhaan kykyni mukaan. Välillä havahdun kesken työpäivän siihen, että wau, mä saan tehdä näin siistejä juttuja. Koen kiitollisuuden tunteita päivittäin, enkä pidä niitä itsestään selvyyksinä.


    Viimeisen puoli vuotta toimintasuunnitelmani on ollut tämä: kaikkea vähän vähemmän. Kompromisseja itseni kanssa. Oikaise siellä missä voit (siivoaminen, kokkaaminen, laittautuminen…). Lopeta deittailu. Hellitä arvosanoista. Käy vanhempien luona palautumassa aina kun mahdollista. Näe kavereita vain rentojen koti-iltojen merkeissä. Ole armollinen. Panosta siihen, mitä sydän milloinkin sanoo. Ne ihmiset, joiden on tarkoitus olla elämässäsi kyllä ymmärtävät tällaisetkin ajanjaksot – muista silti välillä kysellä kuulumisia ja käydä yhdessä palauttavilla kävelyillä. Armollista viikkoa jokaiselle. xx

    Outfit:
    Coat – Bikbok
    Bag – Furla
    Jeans – Ginatricot*
    Earrings – Bikbok*
    Shoes – Mango
    Belt – Sand
    Sweater – Reserved

    Pics: Roosa Mononen <3

    • Sini sanoo:
      0

      Tää postaus kertoo mun mielestä just siitä, minkälaista nykypäivänä elämä on: koko ajan on jotain teon alla. Mutta toi on kuitenkin mahtavaa, että voit kans nauttia tosta mitä teet! Ja ehdottomasti nollaus on tärkeää, kun elää noin kiireistä elämää. Ei koko ajan tarvitse olla aktiivinen, vaan se sarjan katsominen välllyjen välistä on ihan sallittua 🙂

    • Mia sanoo:
      0

      Ihanaa, että olet löytänyt elämääsi paljon sellaisia asioita ja tekemistä, joista nautit täysin siemauksin! 😊 Elämäntilanteesi kuulostaa kuitenkin sellaiselta, joka saattaa helposti pidempään jatkuessaan altistaa myös terveyttä ja toimintakykyä uhkaavalle uupumukselle. Yritä pitää huolta riittävästä levosta ja rentoutumisesta, kunnon unista, terveellisestä ravinnosta sekä sellaisesta liikunnasta, joka auttaa palautumaan ja tuntuu itsestäsi hyvältä (eikä ole vain yksi vaatimus lisää muutenkin haastavaan elämään). Kuuntele itseäsi ja omaa vointiasi sekä mieti, jaksatko varmasti olla mukana kaikessa. Myös sellaiset työtehtävät, joista nautit sydämesi pohjasta uuvuttavat, mikäli et ehdi ottaa tarpeeksi aikaa palautumiseen ja aivojen nollaamiseen ihan rauhassa ilman mitään suoritusvaatimuksia. Tämä kuulostaa varmasti aika ikävältä saarnaamiselta, mutta omien kokemuksieni ja kaiken uupumuksesta lukemani perusteella tiedän, että siihen saattaa ajautua lopulta yllättävän helposti, mikäli vaatii paljon itseltään ja elämä on kovin kiireistä sekä kuormittavaa eikä sisällä tarpeeksi rentoa palauttavaa tekemistä ja olemista. Kaikkea hyvää sinulle ja pidä huolta jaksamisestasi! 😊

    • 0

      No tämä!😩 On enemmänkin sääntö kun poikkeus, että vapaa-aika on minimissä kaksikymppisillä. On kuitenkin etuoikeutettu olo, että saan tehdä rakastamiani asioita, vaikka sitten samaan aikaan… Lepo on ehdottomasti avainsana juuri nyt. Kiitos ihana kommentista!❤️

    • 0

      Hei Mia ja valtava kiitos niin ihanan huolehtivasta ja kattavasta kommentista!!❤️ Itse burnoutin kokeneena nämä asiat ovat todella tuttuja, mutta muistutus tuli silti tarpeeseen🙌🏼 Mahtavaa, että levität tietouttasi! Upeeta ja palauttavaa viikkoa sulle❤️!

    Kommentoi

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    16-VUOTIAAN ROOSAN PÄIVÄKIRJASTA

    Kuten muutama teistä tietänee, aloitin bloggaamisen jo 14-vuotiaana. Silloin olin vielä nuori, polkuaan etsivä tyttö. Eksyin yksi päivä lukemaan vanhoja tekstejäni ja olin yllättäen valtavan tunnemyrskyn pauloissa. Vuoroin itketti ja vuoroin nauratti. Ennen kaikkea kosketti. Siitä heräsikin ajatus – mitä jos julkaisisin uudestaan joitakin 16-vuotiaan itseni ajatuksia? Kertokaahan kommenteissa mitä olette mieltä, niin katsotaan jos näitä tekisi lisää x

    21.7.2014 Kaivaten tai kylläisenä


    ”sinisiä peltoja, tunteja busseissa ja paljon sanottuja tunteita. tärvellä, tärveltyä, tulla tärvellyksi. oppia ne mutkat joita en koskaan opi, itsestäni. olla uskollinen minulle, ennen kuin sinulle, ja jättää taakse jokainen hetki itseinhossa ja tulevaisuuden pelossa. tarttua kiinni auringosta, pilvestä, tehdä se kesäsateessa jossa onnelliset muuttavat paikalleen. koskea unelmiaan paljailla käsillä. tämä oli ennen helpompaa. ei ole sanoja sanottavana, kun aamu on seesteinen ja olen lähellä myöhästyä töistä. istun lattialla katsoen silmiin hidasta kuolemaa ja alan oppia elämään itseni kanssa, nyt, vaikka siitä on kokemusta jo useita vuosia. päivät kuluvat täyteläisinä, kun tartut rohkeasti onneen ilman toista ajatusta, etkä pelkää nauraa vettä silmistäsi. minä kannan pullotettuja salaisuuksia, mutten pullota omiani. te tiedätte niistä paljon, enkä minä arkaile olla kanssanne alaston. yhdessä tai erikseen, kaivaten tai kylläisenä, minä olen täynnä ja tässä.”

    Isojen alkukirjaimien puute häiritsee, mutta ihailen tapaa jolla olen pystynyt käymään läpi ajatuksiani kertomatta kuitenkaan tekstissä, mitä elämässäni todella on meneillään. Muistan tuon ajan kuin eilisen ja itken joka kerta (nytkin) tekstiä lukiessani. Silti seuraajilleni se oli vain teksti. Niin hassua. Tähän aikaan minun oli vaikea unelmoida ja löysin onnea pitkälti vain ystävieni suojassa. Valvoin kaikki yöt unettomuudesta kärsien ja haaveilin muiden elämistä. Siitä on tultu pitkä matka eteenpäin kuudessa vuodessa. Muistan myös, että ensimmäisessä kuvassa reiteni olivat mielestäni valtavat ja toisessa käsivarteni hävettivät. Pääsisinpä juttelemaan nuorelle minälle ja muuttamaan tämän ajatuksia itsestään.

      Kommentoi

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

      Vieritä ylös